Hienovaraiset hyväksikäyttökeinot ihmiskaupparikoksissa

Abstract

Kansainvälisesti hyväksytyn määritelmän mukaan ihmiskaupan tunnusmerkistö on jaettavissa kolmeen osatekijään, joita ovat tekotavat (henkilöiden värväys, kuljettaminen, siirtäminen, kätkeminen tai vastaanottaminen), keinot (voimankäytöllä uhkaaminen, voimankäyttö, muu pakottaminen, sieppaus, petos, harhaanjohtaminen, vallan väärinkäyttö, haavoittuvan aseman hyödyntäminen taikka toista henkilöä vallassaan pitävän henkilön suostumuksen saamiseksi annettu tai vastaanotettu maksu tai etu) ja hyväksikäyttötarkoitus (prostituutio, muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö, pakollinen palvelu, orjuus, muu orjuuden kaltainen käytäntö, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen).

Tutkielma tarkastelee kansainvälisesti hyväksyttyä ihmiskaupan määritelmää keskittyen erityisesti vaikeasti havaittavissa oleviin hyväksikäyttökeinoihin, jotka tässä tutkielmassa tehdyn jaottelun mukaan ovat pakottamisen väkivallattoman muodot, petos ja harhaanjohtaminen sekä vallan väärinkäyttö ja haavoittuvan aseman hyödyntäminen. Tarkoituksena on kartoittaa, mitä nämä keinot kansainvälisessä oikeudessa tarkoittavat, miten ne käytännössä ilmenevät ja missä määrin tällaisten keinojen voidaan katsoa täyttävän ihmiskaupan tunnusmerkistössä edellytetyn keinon määritelmä.

Ihmiskaupparikoksissa käytetyt keinot eivät vastoin yleistä käsitystä useinkaan ole helposti tunnistettavissa olevaa väkivaltaa tai väkivallan uhkaa, vaan pikemminkin hienovaraisempaa salakavalasti toteutettua pakottamista ja painostusta, joka vaikuttaa uhrin omaan päätöksentekoon ja mielipiteen muodostukseen psykologisella tasolla. Kyky tunnistaa psykologisten vaikuttamiskeinojen käyttö ja ymmärtää se merkitys ihmisen myöhemmälle käyttäytymiselle asettaa viranomaisille ja tuomioistuimille pitkälle meneviä vaatimuksia psykologisen asiantuntemuksen suhteen heidän arvioidessaan ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön toteutumista käytännön tilanteessa.

Ihmiskaupassa on kysymys henkilön itsemääräämisoikeuteen kohdistuvasta loukkauksesta, mutta ihmiskaupan tunnusmerkistöä ei ole onnistuttu omaksumaan riittävästi uhrin suojelunäkökohtia turvaavalla tavalla. Käytäntö osoittaa, että epäselvä ihmiskaupan määritelmä hankaloittaa ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja tekijöiden vastuuseen saattamista. Ihmiskauppa myös helposti sekoitetaan sen lähirikoksiin, kuten esimerkiksi paritukseen tai ihmissalakuljetukseen. Tutkimusaineiston perusteella tehtävät johtopäätökset antavat aiheen pohtia, miten ihmiskaupparikoksen luonne tulisi ymmärtää ja onko ihmiskaupan tunnusmerkistö muotoiltu tarkoituksenmukaisesti.