Elinkeinoverolain mukainen pääomasijoitustoimintaa harjoittava osakeyhtiö : käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitot

Abstract

Suomalaista yritys- ja pääomaverojärjestelmää uudistettiin vuonna 2005. Erääksi merkittäväksi syyksi uudistukseen hallitus nimesi kansainvälistymisen mukanaan tuoman yhä kiristyvän verokilpailun. Uudistus toi mukanaan uuden termin suomalaiseen elinkeinoverolainsäädäntöön: pääomasijoitustoimintaa harjoittava osakeyhtiö. Termi tuli merkitykselliseksi sikäli, että tietyin edellytyksin muuta toimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden käyttöomaisuusosakkeiden elinkeinoverolain 6§:ssä säädetty luovutusvoittojen verovapaus ei ulotu pääomasijoitustoimintaa harjoittaviin osakeyhtiöihin.

Termin, jolla ei aiemmin ole ollut vero-oikeudellista merkitystä, ottaminen lakiin on aiheuttanut tulkintaongelmia. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin sitä, mitä seikkoja hallintotuomioistuimet ovat ottaneet huomioon määritellessään, onko osakeyhtiö elinkeinoverolain tarkoittama pääomasijoitustoiminnan harjoittaja. Toiseksi tutkielmassa pohditaan liiketoiminnan näkökulmasta sitä, kuinka lainsäädäntöteknisesti onnistunut ratkaisu kyseisen termin ottaminen lainsäädäntöön, ja sen perusteella tietyn toimialan jättäminen verovapaussäännöksen ulkopuolelle, on ollut. Lisäksi kyseistä lainsäädäntöuudistusta arvioidaan yleisestä rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja tehokkuuden näkökulmasta.

Tutkielmassa esitetään, että oikeustila ei reilun puolen kymmenen vuoden aikana ole kyseisen termin osalta vakiintunut. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että käyttöomaisuusosakkeiden luovutustilanteet sisältävät useimmiten vero-oikeudellisen riskin niiden luovutusvoittojen verokohtelun osalta. Edellä mainittu riski on luonnollisesti suurimmillaan silloin, kun luovuttajayhtiö on, tavalla tai toisella, sijoittanut varojaan.

Tutkielmassa kritisoidaan tapaa, jolla tietty toimiala on jätetty taloudellisesti merkittävän verovapaussääntelyn ulkopuolelle ilmeisen tietoisena siitä, että sen täsmällinen määrittely on vaikeaa. Kriittistä tarkastelua saa osakseen myös lainkäyttöelinten ratkaisujensa perusteluina käyttämä lähdeaineisto. Lopulta päädytään siihen, ettei lainsäätäjä ole kyseisen lain säädöksen osalta onnistunut tarjoamaan liiketoiminnalle mielestäni tärkeää, ennustettavaa toimintaympäristöä.