Sisäpiirintiedon väärinkäyttö kurssikorrelaatiossa
Huotari, Kirsi (2011)
There are no files associated with this item.
Huotari, Kirsi
Lapin yliopisto
2011
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksen kohteena on rikoslain 51:1 mukainen sisäpiirintiedon väärinkäyttö tilanteissa, joissa sisäpiiriläinen oman yhtiönsä sijaan käy kauppaa toisen, sisäpiiriläisen oman yhtiön kanssa kurssikorrelaatiosuhteessa olevan yhtiön arvopapereilla luottaen siihen, että hänen omaa yhtiötään koskevat tulevaisuudennäkymät tulisivat vaikuttamaan samansuuntaisesti myös toisen, vaikutuksenalaisen, yhtiön kurssikehitykseen.
Tutkimuksessa määritellään sisäpiirintiedon väärinkäytön yleiset edellytykset, kuten sisäpiirintieto ja sisäpiiriläinen. Lisäksi tutkimuksessa määritellään, mitä kurssikorrelaatiolla tarkoitetaan ja kuinka arvopapereiden välinen riippuvuus vaikuttaa sisäpiirintiedon väärinkäytön rangaistavuuteen ja rikosoikeudelliseen arviointiin. Yleiset edellytykset luovat tutkimukselle sellaiset juridiset reunaehdot ja kriteerit, joiden puitteissa arvioidaan oikeudellisesti, onko kysymyksessä rikoslaissa rangaistavaksi säädetystä sisäpiirintiedon väärinkäyttämisestä, mikäli sisäpiiriläinen ei käykään kauppaa oman yhtiönsä, vaan riippuvuussuhteen toisena osapuolena olevan pörssiyhtiön arvopapereilla.
Rikoslain sisäpiirintiedon väärinkäytön kieltävä pykälä on tarkoitettu ensisijaisesti sovellettavaksi tilanteisiin, joissa sisäpiirintietoa käytetään nimenomaan tiedon kohteena olevan yhtiön omien arvopapereiden ostamisessa tai myymisessä. Tästä johtuen pykälän soveltaminen kurssikorrelaatiotilanteissa on ongelmallista, ja erityisesti sisäpiirintiedon täsmällisyyden ja olennaisuuden kriteerien täyttymiseen tulee kiinnittää huomiota. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että vain laissa nimenomaisesti rangaistavaksi säädetystä teosta voidaan tuomita rangaistus. Sisäpiirintiedon väärinkäyttäminen kurssiriippuvuustilanteissa sijoittuu selvästi laittoman ja selvästi laillisen toiminnan väliselle harmaalle alueelle. Lisäksi talousrikoksille tyypillisellä tavalla sisäpiirintiedon väärinkäytöstä säädetään joustavalla normilla, joten tutkimuksessa pohditaan myös sallitun tulkinnan ja kielletyn analogian välistä rajaa.
Tutkimuksessa perehdytään myös sisäpiirisääntelyn lähtökohtiin muualla Euroopassa. Lopuksi perehdytään arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistukseen ja arvioidaan sen vaikutuksia markkinoiden väärinkäytön näkökulmasta.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4439]