Liikennerikosoikeus ja liikennevalvonta liikenteen turvallisuuden vaikutuskeinona

Abstract

Vuosittain liikenteessä kuolee lähes 300 ja loukkaantuu lähes 8000 ihmistä. Vuosia jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen nämä liikenneturvallisuuden tilasta kertovat lukemat kääntyivät vuonna 2011 laskuun. Liikennerikoksien lisääntyvä lukumäärä puolestaan herättää kysymyksiä koko rikosoikeudellisen järjestelmän toimivuudesta liikennerikosten osalta. Yli puolet vuosittain poliisin tietoon tulevista rikoksista on liikennerikoksia. Liikenteessä riskialttiin ja vaarantavan toiminnan kriminalisoinnilla pyritään oikeushyvien kuten tienkäyttäjien hengen ja terveyden suojeluun. Kriminalisoinnin tulee kuitenkin olla vasta viimesijainen keino, jos tavoitteita ei muilla tavoin kyetä saavuttamaan. Tehokkaalla ja asianmukaisella valvonnalla on keskeinen sija lainsäätäjän tavoitteiden toteutumisen kannalta. Liikenteen valvojien tulee toiminnassaan tiedostaa ja asettaa etusijalle liikenteen turvallisuuden edistäminen. Kiinnijäämisriskin ylläpitämisellä ja kasvattamisella on todettu olevan merkittävä vaikutus liikennekäytäytymiseen.

Kuljettajan huolellisuusvelvoite liikennesääntöjen noudattamisesta liikenteessä muistuttaa ankaraa vastuuta. Liikennerikoksista suurin osa ratkaistaan summaarisessa menettelyssä. Voidaan katsoa, että poliisilla on merkittävä rooli seuraamuksien määräytymisessä rikesakkojen ja rangaistusmääräysmenettelynkin osalta. Selvitän tutkielmani empiirisessä osassa ylinopeuksien rangaistuskäytännön kehitystä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt tietyllä alueella tiettynä aikana ylinopeuksista annettuja rikesakkoja ja rangaistusvaatimuksia. Viranomaiskäytäntöä pyritään ohjaamaan ja yhdenmukaisuutta edistämään ylempien viranomaisten antamin erilaisin ohjein, määräyksin ja suosituksin. Samanlaisissa olosuhteissa tehdystä samanlaisesta teosta olisi saatava samanlainen rangaistus. Ylinopeuksien osalta tämä tarkoittaa alueellisen yhdenvertaisen kohtelun lisäksi mielestäni lähtökohtaisesti myös mittaustekniikasta riippumatonta yhdenvertaisuutta. Sekä pakkakuntakohtaisesti, että mittausvälineiden osalta käytännöissä näyttäisi olevan jonkin verran erovaisuuksia. Liiallinen tapauskohtaisen harkinnan rajoittaminen ei kuitenkaan saa vaarantaa teon vaarallisuuteen ja moitittavuuteen liittyvien olosuhteiden huomioon ottamista.