Alentuneesti syyntakeisen rangaistuksen määräytyminen

Abstract

Alentuneesti syyntakeisten rikoksentekijöiden kategoria on kiistanalainen osa oikeusjärjestelmäämme. Kategoriaan on suhtauduttu kriittisesti jo valmisteltaessa vuoden 1889 rikoslakia, mutta se on siitä huolimatta säilynyt osana rikosoikeuttamme aina nykypäivään saakka. Rikoslain yleisen osan, johon myös syyntakeisuutta koskevat säännökset kuuluvat, uudistus tuli voimaan vuonna 2004. Uudistuksessa säilytettiin jako syyntakeisiin, alentuneesti syyntakeisiin ja syyntakeettomiin rikoksentekijöihin. Uudistuksen yhteydessä kirjoitettiin lakiin vaatimus psyykkisen häiriön ja rikollisen teon välisestä syy-yhteydestä.

Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on selvittää, millainen vaikutus alentuneella syyntakeisuudella on tuomittavaan rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Toissijaisena tarkoituksena on ottaa kantaa siihen, kuinka nykyistä järjestelmäämme voitaisiin kehittää entistä tarkoituksenmukaisempaan suuntaan alentuneesti syyntakeisten rikoksentekijöiden kohdalla. Tutkielmassa tarkastellaan alentuneen syyntakeisuuden sääntelyhistoriaa, sitä miten alentunut syyntakeisuus on laissa määritelty ja sitä, mitä käytännön vaikutuksia alentuneella syyntakeisuudella on rangaistuksen mittaamiseen. Tutkielma sisältää myös lyhyen tilastollisen osuuden, jonka tarkoituksena on selvittää alentuneesti syyntakeisten tekemien rikosten rakennetta ja yleisyyttä.

Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että alentuneen syyntakeisuuden asema rikosoikeudessamme on varsin epäselvä. Sen lisäksi, että kategoria itsessään on herättänyt kritiikkiä jo 1800-luvulta lähtien, ovat alentuneen syyntakeisuuden vaikutukset rangaistuksen mittaamisen harkinnanvaraisia. Nykyinen järjestelmämme mahdollistaa sekä alentuneesti syyntakeisten rikoksentekijöiden tuomitsemisen normaalia rangaistusasteikkoa käyttäen että ääritilanteissa jopa maksimirangaistukseen tuomitsemisen.