Asiakkaan asema, oikeudet ja hallinnon valvonta julkisessa sosiaalihuollossa

Abstract

Sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia määrittää koko joukko eritasoista lainsää-däntöä. Normiperustan mukainen sosiaalisten oikeuksien luokittelu käsittää Euroopan ih-misoikeussopimuksen ja muiden kansainvälisten sopimusten määrittelemät sosiaaliset ih-misoikeudet, perustuslaissa vahvistetut perusoikeudet ja tavallisen lainsäädännön takaa-mat sosiaaliset oikeudet. Sosiaalihuollon asiakkaan asemaa määritettäessä on otettava huomioon myös Euroopan unionin oikeus ja sitä kautta tapahtunut kuntien toimintaympäris-tön kansainvälistyminen. Sosiaaliturvaan liittyvät taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet saivat ensimmäisen kerran perustuslaillisen aseman vuoden 1995 hallitusmuodon uudistuksessa ja vuoden 2000 perustuslain uudistuksessa ne kirjattiin sellaisenaan perus-tuslain toiseen lukuun. Näillä lakiuudistuksilla on ollut huomattava merkitys sosiaalihuollon asiakkaan asemaan tosiasiallisessa hallintotoiminnassa. Perusoikeusmyönteinen laintulkin-ta velvoittaa päätöksentekijää tämän soveltaessa sosiaalihuollon väljää puitelainsäädän-töä.

Julkisen vallan tehtävänä on turvata perusoikeuksien toteutuminen tasapuolisesti sekä yk-silötasolla että alueellisesti. Pääasiallinen järjestämisvastuu sosiaalihuollon palveluista ja etuuksista on kunnilla. Valtion tehtävänä on huolehtia lainsäädännöstä ja kuntien taloudel-lisista resursseista. Kunnan perustuslaillinen itsehallinnollinen asema rajaa valtion roolia puuttua kuntien päätöksentekoon, vaikka toisaalta kunnallinen hallinto toimii valtion ohja-uksessa ja valvonnassa. Valtionvalvontaa vähennettiin vuoden 1993 valtionosuusuudistuk-sen jälkeen ja siirryttiin informaatio-ohjaukseen. Valvonta on kuitenkin nähty riittämättö-mäksi kansalaisten oikeusturvan ja perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää sosiaalihuollon asiakkaan asemaan ja oikeuksien toteutumiseen liittyviä tekijöitä, oikeusturvan rakennetta ja oikeusturvan toteu-tumiseen liittyviä esteitä. Tutkielmassa on selvitetty sosiaalihuollon aineellisen ja menette-lyllisen lainsäädännön mahdollisuutta turvata perusoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien toteutuminen sekä tunnistaa niitä sosiaalihuollon osa-alueita, joihin viranomaisvalvonnalla voidaan vaikuttaa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sosiaalihuollon asiakkaan asema muodostuu pirsta-leisesta kokonaisuudesta eritasoista ja oikeusvaikutuksiltaan eriasteista lainsäädäntöä, jossa sosiaalisten oikeuksien menettelyllisen suoja on oikeusturvan kannalta tehokkaam-paa kuin oikeuksien asiallinen suoja. Sosiaalihuollon väljä lainsäädäntö on ongelmallista sekä lain soveltajan että viranomaisvalvonnan kannalta. Tosiasiallisessa sosiaalihuollon toiminnassa ilmenevät oikeusturvaongelmat syntyvät sekavasta muutoksenhaku ja valitus-käytännöistä.