Maankäyttö- ja rakennuslain rakennuspoliittinen lunastus kunnan maanhankinnan keinona

Abstract

Rakennuspoliittisesta lunastamisesta säädetään vuonna 2000 voimaan astuneessa maankäyttöä ohjaavassa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Sillä annetaan kunnille mahdollisuus hankkia omistukseensa alueita, joita ne yleisen tarpeen vaatiessa tarvitsevat yhdyskuntarakentamiseen ja siihen liittyviin järjestelyihin tai muutoin kunnan suunnitelmallista kehittämistä varten.

Tutkielmassa käsitellään rakennuspoliittista lunastamista kunnan maanhankinnan keinona sekä kuntien että myös yksityisten maanomistajien näkökulmasta. Kuntien näkökulmaa tutkiessa esille nousee kunnan kehittymistarpeet ja niiden mahdollinen riittävyys maan lunastamiseen. Yksityisten näkökulmasta puolestaan nousee esille lunastamisen suhde perustuslain omaisuudensuojasäännökseen sekä muihin perusoikeuksiin, kuten yhdenvertaisuuteen. Tutkielmassa pohditaan myös mahdollisia lunastusinstituution tulevaisuuden kehityssuuntia ottaen huomioon molemmat lunastamiseen liittyvät painavat argumentit – omaisuudensuojan ja kuntien kehittymistarpeen.

Rakennuspoliittiseen lunastamiseen ja muihinkin lunastustilanteisiin liittyy olennaisesti niistä maksettavat korvaukset. Lunastusten korvausjärjestelmän läpivalaiseminen onkin tutkielman toinen varsinainen pääaihe. Korvausjärjestelmän perusta on säädetty jo perustuslain tasolla ja lähtökohtana on täysi korvaus. Korvaukset jakautuvat kolmeen osaan: kohteen-, haitan- ja vahingonkorvaukseen. Kohteenkorvaus on nimensä mukaisesti varsinaisesta lunastettavasta kohteesta maksettava korvaus. Haitan- ja vahingonkorvaukset ovat yksittäistapauksissa tiukoin ehdoin maksettavia korvauseriä, jotka eivät ole riippuvaisia kiinteistön arvosta. Ne perustuvat nimenomaisesti siihen, kuinka luovuttaja on kiinteistöään käyttänyt ja mikä on ollut sen erityinen arvo juuri hänelle. Myös korvausjärjestelmää käsiteltäessä tulee esille perusoikeuksien – lähinnä omaisuudensuojan ja yhdenvertaisuuden – toteutuminen.