Konkurssin päättävä sovinto modernin insolvenssioikeuden edustajana

Abstract

Konkurssin päättäminen sovintoon on ollut mahdollista aina vuoden 1868 konkurssisäännöstä lähtien. Vuosiensaatossa konkurssisovinto on kokenut perusteiltaan varsin vähäisiä muutoksia ja sen on ajateltu olevan nimenomaan vaihtoehtoinen konkurssin päättämistapa. Lainsäätäjä olisi valmis vuoden 2004 konkurssilailla antamaan konkurssisovinnolle uuden roolin lisävaihtoehtona maksukyvyttömyystilanteiden hoitamiseksi. Käytännössä konkurssisovinto on kuitenkin jäänyt lain kuolleeksi kirjaimeksi. Tästä johtuen tutkielman ensisijaisena tehtävänä on esitellä konkurssisovinto. Toisena tavoitteena on pohtia konkurssisovinnon roolia. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen.

Suomessa siirryttiin niin sanottuun modernin insolvenssioikeuden aikaan vuonna 1993, kun lainsäädännöllä luotiin kaksi uutta maksukyvyttömyysmenettelyä: yrityksen saneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely. Uusien menettelyiden myötä suhtautuminen maksukyvyttömyysongelmien ratkaisemiseksi muuttui likvidaatiosta rehabilitaatiota suosivaksi. Rehabilitaatiolle tunnusomaiset piirteet liiketoiminnan jatkaminen ja veloista vapautuminen ovat liitettävissä myös konkurssiin. Molemmat piirteet koetaan varsin vieraiksi suomalaisessa konkurssissa, niiden toteuttaminen on kuitenkin mahdollista konkurssissa nimenomaan konkurssisovinnon kautta.

Konkurssin päättäminen sovintoon tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että velallinen ja velkojat tekevät keskenään sopimuksen, jonka tuomioistuin vahvistaa ja tämä päättää konkurssimenettelyn. Konkurssisovinnon taustalla on sopimusvapaus ja sovinto voi saada myös akordinkaltaisia piirteitä. Konkurssisovinto on periaatteessa varsin yksinkertainen velkajärjestelymenettely, jonka avulla kuilua rehabilitaation ja likvidaation välillä voidaan kaventaa. Konkurssisovinnon soveltamisen suurin ongelma on sen tuntemattomuus.