Ennakkoperintö oikeussuhteissa ja arvostamisen ongelma
Miettinen, Mervi (2010)
There are no files associated with this item.
Miettinen, Mervi
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoitus on tarkastella lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä sen selvittämiseksi, kuinka ennakkoperintö arvostetaan perinnönjaossa eri oikeussuhteissa. Tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti myös itse ennakkoperinnön käsitettä, sillä esimerkiksi sukupolvenvaihdostilanteissa lahjoitus katsotaan harvoin ennakkoperinnöksi. Lisäksi selvitetään ennakkoperintö- ja lakiosajärjestelmän välisiä yhteyksiä ja eroja ennakkoperinnön huomioimisessa. Ennakkoperinnön arvostamiseen perinnönjaossa sovelletaan perintökaaren 6 luvun pää- tai poikkeussääntöä. Sääntely on siten avointa, että arvostamisessa joudutaan usein valitsemaan ja harkitsemaan pää- tai poikkeussäännön välillä. Tutkielma on laintulkinnallinen, mutta siinä on elementtejä rgumentatiivisestakin periaatteiden punninnasta arvostamisongelmissa, juuri lain aukollisuuden vuoksi. Perimystilanteet ovat erilaisia ja ennakkoperinnön käyttäytyminen niissä tapauskohtaista. Tavallisesti ennakkoperinnön arvostamisongelmaa ratkotaan perinnönjaossa, jossa jaetaan perintöosia rintaperillisille. Ennakkoperinnön arvostaminen aktualisoituu mahdollisesi myös toimitettaessa ositusta avioliiton jälkeen, sekä perinnönjaossa toissijaisille perillisille eloonjääneen puolison kuoltua. Ennakkoperintö arvostetaan pääsäännön mukaan lahjoituksen luovutushetkeen. Erityisten asianhaarojen ollessa kyseessä arvostusajankohdaksi valikoituu poikkeussäännön mukaisesti muu
ajankohta, kuitenkin yleensä jakohetki. Poikkeussääntöä on tavattu kuvata kohtuussäännöksi, jolloin pyritään täydellisempään tasajakoon perillisten kesken, kuin pääsäännön myötä on mahdollista. Pääsäännön mukaanhan perillisen perintöosuudesta vähennetään vain ennakkoperinnön lahjoitushetkinen arvo. Jakohetkinen arvo on usein tätä suurempi. Oikeuskäytännössä sovelletaan pääasiassa ennakkoperinnön arvostamisen pääsääntöä. Kiinteistöjen
arvaamattoman arvonnousun kohdalla ja selkeän perillisten välisen epäsuhdan korjaamiseksi saatetaan tukeutua poikkeussääntöön. Ennakkoperinnön arvostamisajankohdan valintaan vaikuttavat perittävän antamat määräykset ja tapauksen olosuhteiden tulkinta. Milloin perittävän tahto on selvästi osoitettavissa, sitä noudatetaan, ja arvostaminen muuhunkin kuin lahjoituksen luovutusajankohtaan on mahdollista. Pääsäännön soveltaminen on niin laissa kuin oikeuskäytännössäkin nähty silti ensisijaisesti tavoiteltavampana vaihtoehtona.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4439]