Osuuskuntamuodon hyödyntämisen mahdollisuudet jäämistösuunnittelussa
Toivanen, Johanna (2010)
There are no files associated with this item.
Toivanen, Johanna
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkielmassa tutkitaan keinoja osuuskuntamuodon hyödyntämiseen jäämistösuunnittelussa. Tutkimukseni pääpaino on kiinteää omaisuutta koskevassa jäämistösuunnittelussa, jonka tavoitteena on saada kiinteä omaisuus säilymään mahdollisimman pitkiä aikoja tietyn henkilöpiirin, esimerkiksi suvun, hallinnassa. Tutkimuksestani voi olla hyötyä esimerkiksi tapauksiin, joissa sukutilat halutaan säilyttää suvun hallinnassa sukupolvesta toiseen.
Jäämistösuunnittelu eli kuolemanvaraiset omaisuusjärjestelyt voidaan jakaa ainakin jäämistön laajuutta, hallintoa, jakoa sekä jäämistösaantojen myöhempää hallintoa koskeviin järjestelyihin. Jäämistösuunnittelussa pyritään järjestämään perittävän
varallisuus siten, että hänen kuolemansa jälkeen varallisuus järjestyy mahdollisimman varmasti, toimivasti ja edullisesti hänen haluamallaan tavalla.
Osuuskuntalaki antaa runsaasti mahdollisuuksia innovatiiviseen osuustoiminnan kehittämiseen. Tästä kertovat omalta osaltaan myös uusosuuskunnat, jotka edustavat osuustoiminnan uutta aaltoa. Osuuskuntalain joustavuus antaa myös paljon mahdollisuuksia osuuskuntamuodon hyödyntämiseen jäämistösuunnittelussa. Osuuskuntamuodossa on paljon sellaisia piirteitä, jotka sopivat erityisesti sellaisiin järjestelyihin, joilla pyritään säilyttämään kiinteä omaisuus tietyn henkilöpiirin hallinnassa. Näitä piirteitä ovat mm. osuuskunnan jäsenten yhdenvertaisuus, mahdollisuus toimia omakustanneperiaatteella, mahdollisuus suunnata osuuskunnan palvelut vain jäsenille, mahdollisuus sulkea osuuskunta muilta kuin halutuilta jäseniltä sekä toisaalta uusien, haluttujen jäsenten liittymisen helppous ja edullisuus. Eri osuuskuntamuodoista tilanteeseen sopii nähdäkseni parhaiten mukautettu käyttöoikeusosuuskunta, jonka sääntömääräyksissä huomioidaan jokaisen yksittäistapauksen vaatimat erityispiirteet. Jäämistösuunnittelun edullisuuteen liittyy voimakkaasti verosuunnittelu.
Verosuunnittelun myötä tulee miettiä, kuinka omaisuus on verotuksellisesti edullisinta siirtää osuuskunnalle. Toisaalta omaisuuden siirtämisessä tulee huomioida myös varmuus siitä, että esimerkiksi osuuskunnan jäsenten velkojat eivät pääse käsiksi omaisuuteen. Jäämistösuunnittelun varmuuden ja toisaalta verosuunnittelun näkökulmista olen pohtinut toisaalta toimia, jotka toteutetaan ennen perittävän kuolemaa sekä post mortem -toimia. Post mortem -toimista käsittelen lähinnä osuuskunnan perustamista kuolinpesään. Ennen perittävän kuolemaa tapahtuvista toimista käsittelen mm. osuuskunnan perustamista perittävän eläessä, maanvuokrasopimuksen hyödyntämistä sekä mahdollisuuksia määrätä testamentin tarkoitemääräyksellä osuuskunnan perustamisesta.

Kokoelmat
- Pro gradut [4081]