Sopimukset avioeron varalta

Abstract

Tutkielman kohteena on avioehto- ja ositussopimus, (joka tunnetaan myös nimellä osituksen esisopimus tai sopimus avioeron varalta). Muualla Euroopassa puolisoiden väliset sopimusjärjestelyt ja niiden avulla tapahtuva varallisuusjärjestely avioeron varalta on jo hyvin yleistä. Tällaisen ennakoivan juridiikan voidaan olettaa yleistyvän yhä enenevissä määrin myös Suomessa. Esimerkiksi ositussopimukset voivat tulevaisuudessa olla suuressa osassa puolisoiden välisen varallisuussuhteen määrittäjänä. Siksi näille aviovarallisuussopimuksiksi luokiteltaville sopimuksille tulee antaa asiaankuuluva huomio. Sopimuksia tarkastellaan nimenomaan avioeroon varautumisen keinona, joten sopimusten vaikutukset toisen puolison kuoleman johdosta päättyvän avioliiton seurauksena jäävät ainoastaan yksittäisten mainintojen varaan.

Tutkielmassa esitetty selvitys osoittaa, että avioehtosopimus on tiukasti laissa säädelty määrämuotoinen sopimus. Sopimus rajoittaa puolisoille lähtökohtaisesti kuuluvaa sopimusvapautta merkittävästi niin muodon kuin sisällön osalta. Sopimus voidaan tehdä ainoastaan tiettyjen muotovaatimusten mukaisesti. Sopimuksen mahdollisuudet sisällön suhteen ovat rajalliset, sen salliessa ainoastaan avio-oikeudesta sopimisen. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta, sopimuksen sisältöä koskeva säännös on tuottanut monia epävarmoja tulkintatilanteita sallittujen ehtojen ja määräysten suhteen. Siksi epävarmuutta aiheuttavia ehtoja (kuten lykkääviä, purkavia ja määräosaisia ehtoja) kehotetaan välttämään, kunnes niiden sallittavuus/ei-sallittavuus on todettu joko lainsäätäjän tai tuomioistuimen toimesta. Avioehtosopimuksesta poiketen ositussopimus on laissa sääntelemätön sisältö- ja muotovapaa sopimus. Sopimus toimiikin eräänlaisena mittatilaussopimuksena, sillä puolisot voivat sen avulla sopia haluamistaan seikoista kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Ositussopimus on velkojia sitomaton, sillä sitä ei rekisteröidä.

Avioehto- ja ositussopimukset vastaavat monelta osin samanlaiseen sopimistarpeeseen: molempien sopimusten tarkoituksena on puolisoiden aseman säänteleminen avioeron jälkeisessä osituksessa. Sopimukset ovat osittain päällekkäisiä tai jopa kilpailevia sopimusinstrumentteja. Tarkastelun kohteena on siten myös sopimusten keskinäinen kohde. Tutkielmassa kyseenalaistetaan vallitsevan järjestelmän mielekkyys, sen salliessa kahden niinkin erilaisen sääntelyn kohteena olevan sopimuksen olemassaolon, sopimusten tavoitteiden ollessa kuitenkin yhteneväisiä. Järjestelmän selkeyttämiseksi kaivattaisiinkin toimenpiteitä joko lainsäätäjän tai tuomioistuinten toimesta. Tämä olisi suotavaa ennen kaikkea puolisoiden oikeusturvan takia.