Perinnöstä luopuminen
Palkamo, Juha (2013)
There are no files associated with this item.
Palkamo, Juha
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201303141046

Tiivistelmä
Perinnöstä luopuminen on mahdollista sekä ennen perittävän kuolemaa että perittävän kuoleman jälkeen. Ennakkoluopumisessa ja jälkiluopumisessa edellytyksenä on kirjallinen muoto. Todistajia ei tarvita, mutta ainakin yhden todistajan käyttö olisi myöhemmän todistelun vuoksi suotavaa. Ennakkoluopuminen on osoitettava perittävälle itselleen, mutta jälkiluopumisessa addressaatteja on useita. Olennaista on se, että luopuminen tulee kuolinpesän tietoon. Tehokas perinnöstä luopuminen edellyttää sitä, ettei perillisen katsota ryhtyneen perintöön. Perintöön ryhtyminen aiheuttaa luopumisen tehottomuuden ja voi johtaa perillisen kannalta epäedullisiin seuraamuksiin. Ennakkoluopuja on oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen luopumisestaan. Jälkiluopujalle ei ole suotu tätä oikeutta.
Perinnöstä luopumisella tähdätään usein perinnöstä aiheutuvien veroseuraamusten minimointiin. Tämän vuoksi se onkin keskeinen väline jäämistö- ja perintöverosuunnittelussa. Perinnöstä luopumalla voidaan siirtää omaisuus yhden sukupolven yli ja parhaimmassa tapauksessa välttää perintövero kokonaan. Perinnöstä luopuminen voi kuitenkin johtaa taitamattoman henkilön toimesta epäedullisiin veroseuraamuksiin. Jos perinnöstä luopumisen yhteydessä luopuja erehtyy määräämään perinnön menevän luopumisen johdosta lakimääräisestä perimysjärjestyksestä poikkeavasti, käsitellään luopumista perintöosuuden luovutuksena. Tällöin seurauksena ovat perintövero ja lahjavero. Luopuja voi kuitenkin määrätä perinnöstä luopumisen yhteydessä perinnön menevän lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti. Tällöin edellä mainittuja veroseuraamuksia ei tule, koska disponoinnilla ei ole tapauksessa merkitystä.
Perinnöstä luopuminen on keino saattaa perintö velkojien ulottumattomiin. Tehokas perinnöstä luopuminen nimittäin aiheuttaa sen, ettei esimerkiksi mahdollinen sukutila joudu perillisen velkojien syliin. Perinnöstä luopuminen voi muodostua perillisen velkajärjestelyn esteeksi, koska luopumalla perinnöstä perillinen heikentää sopimattomasti omaa taloudellista asemaansa velkojiensa vahingoksi. Velkajärjestely voidaan kuitenkin myöntää esteestä huolimatta painavista syistä. Painavien syiden arviointi on tehtävä aina tapauskohtaisesti.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]