Maatilan jakaminen PK 25 luvun mukaan -lakikirjan kuollut kirjain vai tarpeellinen erityissäädös?

Abstract

Käsittelen tässä maisteritutkielmassa PK 25 luvun mukaista maatilan perinnönjakoa siihen liittyvien ongelmien kannalta. Ongelmia liittyy erityisesti tilanpidonjatkajan henkilöön sekä maatilan arvostamiseen. PK 25 luvun mukaisia sukupolvenvaihdoksia mortis causa tehdään todella vähän, joten myös vertaus sukupolvenvaihdoksiin inter vivos eli elävien kesken toteutettuna on tutkielmassa otettava esille. PK 25 lukua säädettäessä mallia on otettu Norjan åsete-oikeudesta. Katsaus Norjan nykyiseen säännöstöön onkin paikallaan selvitettäessä Suomen järjestelmän kehitysmahdollisuuksia. Tutkielmani on oikeusdogmaattinen eli tutkin voimassa olevan säännöstön sisältöä.

PK 25 lukua voidaan soveltaa, jos jäämistöön kuuluu maatilataloudellisessa käytössä oleva maatila, perinnönjättäjän testamentista tai osakkaiden välisestä sopimuksesta ei muuta johdu sekä, jos perillisten joukossa on sovelias tilanpidonjatkaja. Kun muut edellytykset täyttyvät, on vielä sovittava/määrättävä maatilalle arvo. PK 25 luvun mukaista jakoa sovelletaan vasta jäämistön reaalisen jaon vaiheessa eli, kun maatila sijoitetaan soveliaan tilanpidonjatkajan perintöosuuteen käypää arvoa alemmasta arvosta. Perillisten perintö- ja lakiosuuksien suuruudet sen sijaan määritetään normaalisti PK 23 luvun mukaan. Maatilan arvon määrittämiseen vaikuttavat osaltaan myös perintövero sekä mahdollinen rintaperillisen lakiosavaade. Näin ollen myös näiden vaikutus arvostukseen on selvitettävä.

Inter vivos toteutettavien sukupolvenvaihdosten rahoituksen kannalta nuoren yrittäjän aloitustuki on olennaisessa asemassa. Tuen edellytykset jaetaan tilanpidonjatkajaa sekä tilaa koskeviin. Tilanpidonjatkajan tulee täyttää ikävaatimus sekä olla koulutuksensa tai kokemuksensa puolesta kykenevä tilanpitoon. Maatilan tulee lisäksi olla elinkelpoinen. Inter vivos sukupolvenvaihdoksiin liittyy mahdollisesti lahja- ja varainsiirtoverotus.

Kaiken kaikkiaan mortis causa ja inter vivos toteutetuissa sukupolvenvaihdoksissa on paljon yhtäläisyyksiä. Tilanpidonjatkajalta vaaditaan ammattitaitoa sekä tilalta elinkelpoisuutta. Tilanpidonjatkajan koulutus- tai kokemusvaatimus ei ole liian suuri, joten jatkajien puutteeseen ei tältä osin voitane lainsäädännöllisesti puuttua. Sen sijaan PK 25 luvun mukainen arvostusohje johtaa etenkin Etelä-Suomessa korkeaan maatilan arvoon, joten arvostuksen tarkistaminen olisi paikallaan. Suuret lunastus- tai lakiosakorvaukset vievät tilanpidonjatkajalta varoja tilan kehittämiseltä ja sitä kautta kannattavuudelta.