Näytön arviointi rikosprosessissa

Abstract

Tutkimuksen aiheena on näytön arviointi rikosprosessissa. Aihetta käsitellään tuomioistuimen oikeudenkäynnin näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä näytön arvioinnin yleisiä oppeja sekä tarkastella näytön arvioinnin metodeja ja niiden käsityksiä näyttökynnyksestä. Tutkimuksen tarkoituksena on lisäksi selvittää, miten näyttökysymys tulisi perustella tuomiossa. Tutkimuksessa analysoidaan näytön arviointia oikeustapausten valossa. Tutkimusmenetelmänä käytetään lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Tutkimus kuuluu prosessioikeuden alaan.

Rikosprosessin ongelmana pidetään nykyään sitä, että tuomioistuimet lukevat teon syytetyn syyksi vain vakuuttuneisuutensa perusteella. Vapaa todistusharkinta ei tarkoita mielivaltaa tai pelkästään intuitiivista yleisvaikutelmaa. Näytön arvioinnin yleisten oppien ja metodien hyvä hallinta mahdollistaa sen, että tuomioistuin tekee näyttöratkaisut objektiivisiin kriteereihin nojautuen. Jäsentynyt näytön arviointi helpottaa ratkaisun etsimistä ja varmistaa, että kaikki asiaan vaikuttavat seikat tulevat otetuksi huomioon.

Vapaaseen todistusharkintaan kuuluu tuomarin vapaus valita menetelmä, jota hän pyrkii ratkaisussaan noudattamaan. Käytetty metodi vaikuttaa näytön arvioinnin johtopäätöksiin. Hypoteesimetodi on tällä hetkellä käyttökelpoisin näytön arviointia jäsentävä ja intuitiota vähentävä metodi. Hypoteesimetodi sopii yhteen ”syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilystä” -näyttökynnyksen kanssa.

Todistusharkinnan ja sen lopputuloksen tulee olla perusteltavissa. Tärkeintä tuomion perusteluissa on ilmaista oikeudellinen päättely. Argumentoinnin on oltava seikkaperäistä, avointa ja ymmärrettävää, jotta vältetään ongelma siitä, että todistusharkinta perustuisi todistusharkinnasta jäsentymättömään ja perustelemattomaan kokonaisvaikutelmaan. Hyvistä tuomion perusteluista käy ilmi, mihin näytön arvioinnin metodiin todisteiden arviointi perustuu.