Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa
Riekkinen, Juhana (2014)
There are no files associated with this item.
Riekkinen, Juhana
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201401271005
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201401271005
Tiivistelmä
Tässä pääosin lainopillisessa, osin oikeusvertailevassa tutkielmassa tarkastelen tilanteita, joissa jossain rikosprosessin vaiheessa oikeudenkäyntiaineistosta suljetaan pois asian kannalta merkityksellistä todistusaineistoa siten, että sen hyödyntäminen – viime kädessä käyttäminen oikeudenkäynnin tuomioharkintavaiheessa – kokonaisuudessaan estyy. Yleensä poissulkemisen kohteena on eri tavoin lainvastaisesti hankittu todistusaineisto. Saksasta vaikutteita saaneessa suomalaisessa oikeustieteessä tällaiseen poissulkemiseen johtavia oikeusnormeja kuvataan käsitteellä todisteen hyödyntämiskielto (Beweisverwertungsverbot), joka voidaan erottaa todisteen hankkimiseen tai esittämiseen kohdistuvista, mahdollisesti myös hyödyntämiskieltoon johtavista kieltonormeista. Yhdysvaltalaisessa käsitteistössä lähin vastine on exclusionary rule.
Tutkielmassani selvitän hyödyntämiskieltoihin liittyvät saksalaiset, suomalaiset ja amerikkalaiset perus- ja lähikäsitteet, oikeustieteessä käytetyt tavat luokitella hyödyntämiskieltoja sekä hyödyntämiskieltojen roolin ja funktiot rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Näiden perusteiden pohjalta käsittelen hyödyntämiskieltoja yleisellä tasolla Suomen, Saksan ja Yhdysvaltojen voimassa olevassa oikeudessa. Lisäksi käsittelen ja vertailen hyödyntämiskieltojen ulottuvuuteen ja prosessuaaliseen kohteluun liittyviä erityiskysymyksiä, joista keskeisin on suhtautuminen laittomasti hankitun, hyödyntämiskelvottoman todisteen ns. etäisvaikutukseen.
Vertailemistani maista hyödyntämiskieltoihin on suhtauduttu myönteisimmin Yhdysvalloissa. Siellä liittovaltion korkein oikeus on kehittänyt perustuslakiin kytkeytyvän, laittomasti hankittujen todisteiden hyödynnettävyyttä koskevan normiston, joka on lähtökohtaisen jyrkkyytensä vastapainoksi täynnä poikkeus- ja rajoitussääntöjä. Saksassakin hyödyntämiskielloilla on pitkät perinteet niin lainsäädännössä, oikeuskäytännössä kuin kirjallisuudessakin. Vaikka osa saksalaisista hyödyntämiskielloista on luonteeltaan absoluuttisia, usein tuomarin on hyödyntämisratkaisua tehdessään punnittava erilaisia intressejä vastakkain. Suomessa on korostettu vapaata todistusteoriaa, johon nojaten laittomasti hankitun todistusaineiston arvottaminen on haluttu jättää tuomarin vapaasti harkittavaksi. Suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin onkin ollut viime aikoihin saakka torjuvaa. 2000-luvulla hyödyntämiskiellot ovat rantautuneet Suomeen lähinnä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä. Korkeimman oikeuden ristiriitaiset, heikosti perustellut ennakkopäätökset, joissa on toisinaan sekoitettu hyödyntämiskiellot ja todisteen näyttöarvon määrittäminen, ovat kuitenkin jättäneet oikeustilan epäselväksi. Muuttunut suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin käy ilmi myös siitä, että oikeudenkäymiskaareen ehdotetaan nimenomaista hyödyntämiskieltosäännöstä. Ehdotetussa muodossaan se osin selventäisi tilannetta, mutta toisi samalla lisää tulkintaongelmia.
Tutkielmassani selvitän hyödyntämiskieltoihin liittyvät saksalaiset, suomalaiset ja amerikkalaiset perus- ja lähikäsitteet, oikeustieteessä käytetyt tavat luokitella hyödyntämiskieltoja sekä hyödyntämiskieltojen roolin ja funktiot rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Näiden perusteiden pohjalta käsittelen hyödyntämiskieltoja yleisellä tasolla Suomen, Saksan ja Yhdysvaltojen voimassa olevassa oikeudessa. Lisäksi käsittelen ja vertailen hyödyntämiskieltojen ulottuvuuteen ja prosessuaaliseen kohteluun liittyviä erityiskysymyksiä, joista keskeisin on suhtautuminen laittomasti hankitun, hyödyntämiskelvottoman todisteen ns. etäisvaikutukseen.
Vertailemistani maista hyödyntämiskieltoihin on suhtauduttu myönteisimmin Yhdysvalloissa. Siellä liittovaltion korkein oikeus on kehittänyt perustuslakiin kytkeytyvän, laittomasti hankittujen todisteiden hyödynnettävyyttä koskevan normiston, joka on lähtökohtaisen jyrkkyytensä vastapainoksi täynnä poikkeus- ja rajoitussääntöjä. Saksassakin hyödyntämiskielloilla on pitkät perinteet niin lainsäädännössä, oikeuskäytännössä kuin kirjallisuudessakin. Vaikka osa saksalaisista hyödyntämiskielloista on luonteeltaan absoluuttisia, usein tuomarin on hyödyntämisratkaisua tehdessään punnittava erilaisia intressejä vastakkain. Suomessa on korostettu vapaata todistusteoriaa, johon nojaten laittomasti hankitun todistusaineiston arvottaminen on haluttu jättää tuomarin vapaasti harkittavaksi. Suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin onkin ollut viime aikoihin saakka torjuvaa. 2000-luvulla hyödyntämiskiellot ovat rantautuneet Suomeen lähinnä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myötä. Korkeimman oikeuden ristiriitaiset, heikosti perustellut ennakkopäätökset, joissa on toisinaan sekoitettu hyödyntämiskiellot ja todisteen näyttöarvon määrittäminen, ovat kuitenkin jättäneet oikeustilan epäselväksi. Muuttunut suhtautuminen hyödyntämiskieltoihin käy ilmi myös siitä, että oikeudenkäymiskaareen ehdotetaan nimenomaista hyödyntämiskieltosäännöstä. Ehdotetussa muodossaan se osin selventäisi tilannetta, mutta toisi samalla lisää tulkintaongelmia.
Kokoelmat
- Pro gradut [4087]