Nimenomaisesta tahdonilmaisusta sopimuksen perustaviin tosiseikkoihin

Abstract

Perinteinen tahtoteoria ei enää kuvaa nyky-yhteiskunnan uusissa toimintaympäristöissä syntynyttä sopimusta. Tilanteet, joissa on kysymys sopimuksesta, ovat monimuotoistuneet. Sopimusta saattavat edeltää sopimusneuvottelut, joissa tarjousten ja vastausten tunnistaminen on mahdotonta tai sopimussidonnaisuus muodostuu tilanteessa, jossa tahdonilmaisuja ei voida tunnistaa ollenkaan. Oikeuskirjallisuudessa tahtoteoriaa on kritisoitu siitä, ettei sen mukainen sopimusmalli vastaa nykyistä käsitystä sopimuksesta ja tahtoteorian rinnalle on kehitetty luottamusteoria. Kun tahtoteoria painottaa yksityisautonomiaa ja sopimusvapautta, nousevat luottamusteoriassa painoarvoon vaihdannan intressit. Luottamusteoria jättää silti suuren merkityksen tahdonilmaisulle, sillä teoria perustuu tahdonilmaisuun täydentäen tahdonilmaisun antajakeskeistä tahtoteoriaa suojaamalla tahdonilmaisun vastaanottajaa tietyissä luottamusta herättäneissä tilanteissa.

Sopimus ei nykyään ole tarkkaan rajattu tapahtuma, jossa selvä tahtojen konsensus luo sille alkupisteen. Tahdonilmaisu on samalla muuttanut merkitystään. Sopimus voi syntyä ilman, että nimenomaisia tahdonilmaisuja vaihdetaan. Tällöin on kysymyksessä sopimuksen perustavat tosiseikat. Kun sopimus katsotaan syntyneeksi tosiseikan perusteella, tahdonilmaisulla ei ole merkitystä. Sopimussidonnaisuus tulee arvioitavaksi vakiintuneen käytännön kautta. Toimintaympäristö, johon kuuluvat tieto, käytäntö ja normit kyseisessä toiminnassa, nousevat keskeisiksi tekijöiksi. Tosiseikkoihin perustuva sitoutuminen tietyssä vakiintuneessa toimintaympäristössä on oletusarvo ja häiriötilanteissa merkitystä saavat valinnan vapaus ja toisintoimintamahdollisuus.

Sopimuksen institutionaalinen olemus ja systemaattinen määrittäminen nousevat perinteisen sopimuskäsityksen murtuessa uudelleen arvioinnin kohteeksi. Sopimus on sosiaalisten tosiasioiden määrittämä instituutio, joka muuttuu ja on muutettavissa yhteiskunnan mukana. Se, onko sopimus tahdonilmaisujen konsensus vai toimintaympäristön määrittämä valinnan vapauden tulos, voidaan nähdä myös systemaattisena valintana. Sopimuksen tehtävä on yksityisautonomian mahdollistaminen ja tässä tehtävässä se instituutiona muuttuu yhteiskunnan institutionaalisen tuen edellytyksin.