Vakuutusmeklarin vahingonkorvausvastuu yli välittömän sopimussuhteen
Isomaa, Tytti (2009)
Isomaa, Tytti
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201011291059

Tiivistelmä
Tutkimuksen lähtökohtana on vakuutuksenvälittäjistä annetun lain vahingonkorvausta koskevan pykälän tulkintaongelmat suhteessa toimeksiantosopimuksen ulkopuolisiin. Lisäksi tarkastelen vahingonkorvausoikeudellisten tulkintasääntöjen soveltumista varallisuusvahinkotilanteisiin, joissa vahinko on aiheutunut asiantuntijan toimesta toimeksiantosopimuksen ulkopuoliselle henkilölle.
Tavoitteenani on sekä vakuutusedustajia koskevan lainsäädännön, että muiden säädösten, oikeuskäytännön ja kirjallisuuden perusteella tarkastella ja selkeyttää vakuutusmeklarin vahingonkorvausvastuuta suhteessa sivulliseen. Huomion arvoista on, että tämä vastuu on haluttu erikseen sisällyttää vakuutusmeklareita koskevaan lainsäädäntöön. Vahingonkorvauksen vastuuperusteen toteutumisen mahdollisuuksien tarkastelu on mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe siksi, että nykyinen oikeustila on muutos- tai ainakin selkeytymisvaiheessa vanhan oikeuskäytännön ja tämänhetkisen kirjallisuuden mielipiteen ristiriitaisuuden sekä varmasti myös EY-oikeuden paineen vuoksi
Hyödynnän tutkielmassani laajasti reaalisia, lähinnä sopimusoikeuden ominaisiin rakenteisiin perustuvia argumentteja. Tutkielmani metodologinen tausta on kuitenkin, perinteisen lainopin rinnalla, uudeksi varallisuusoikeudeksi kutsutussa siviilioikeudellisessa tutkimussuuntauksessa.
Lain ja vastuumuodon valinta on jätetty vastaisen oikeuskäytännön varaan. Oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan voi saada riittävää tulkinta-apua oikeusongelmien ratkaisuun, johtuen juuri oikeustapausten suuresta reaalistenargumenttien painoarvosta, jotka viime kädessä määrittävät ratkaisun lopputuloksen. Tämän vuoksi olisikin erityisen tärkeää, että jo lainsäädäntövaiheessa kiinnitettäisiin huomiota sivullisen asemaan tilanteissa, joissa heille voi aiheutua oikeuksia ja/tai velvollisuuksia kaksinasianosaissuhteesta, joihin he eivät ole nimenomaisesti sitoutuneet. Tutkielmassani käsiteltäviin oikeudellisiin ongelmiin, olisi siis mielestäni puututtava jo lainsäädäntövaiheessa, oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta sekä sivullisen oikeuksien turvaamisen vuoksi.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]