Välityssopimuksen henkilöllinen ulottuvuus : kansainvälisesti sovellettavat oikeusperiaatteet, jotka mahdollistavat välillisen liittymisen välityssopimukseen
Holkeri, Terhi (2010)
There are no files associated with this item.
Holkeri, Terhi
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä erilaisia oikeusperiaatteita kansainvälisessä oikeuskäytännössä on sovellettu, kun arvioinnin kohteena on ollut välityssopimuksen oikeusvaikutusten ulottaminen sellaiseen osapuoleen, joka ei ole ollut välityssopimuksen välitön alkuperäinen osapuoli. Tutkimusongelma on välimiesoikeudellinen erityisongelma, sillä kansainvälisesti välimiesoikeuden pääsääntönä pidetään sitä, ettei välityssopimus ulotu muihin kuin sopimuksen välittömiin osapuoliin. Pääsääntöä tukee muun muassa se, että välityssopimus on suurimmassa osassa maailman oikeusjärjestyksiä tehtävä kirjallisesti. Kansainvälisessä oikeuskäytännössä esiintyy kuitenkin joukko sellaisia periaatteita, jotka voivat murtaa välityssopimuksiin kohdistuvan korostuneen kaksiasianosaissuhteen, ja välityssopimuksen oikeusvaikutukset ulottuvat tällöin myös sellaiseen osapuoleen, jonka suostumusta välimiesmenettelyyn ei ole millään tavoin dokumentoitu. Muun muassa sopimusseuraannot, edustusvallan muodot, kolmannen hyväksi tehdyt sopimukset, takaajan asema, puutteellinen edustusvalta ja samastaminen ovat oikeudellisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat välityssopimuksen henkilölliseen ulottuvuuteen. Lisäksi maailmalla esiintyy myös sellaisia periaatteita, joita voidaan pitää suomalaiselle oikeusjärjestykselle vieraina, mutta jotka ovat maailmalla saaneet paljon huomiota osakseen. Jotta tällaiset kaksiasianosaissuhteeseen vaikuttavat oikeudelliset ilmiöt eivät ulottaisi vaikutuksiaan välityssopimuksiin, voivat osapuolet suojautua näiltä ilmiöiltä tehokkaasti muun muassa huolellisella sopimushallinnalla. Oikeuskäytäntönä tutkielmassa on huomioitu sekä tuomioistuinratkaisut että välitystuomiot. Tutkimuksessa on hyödynnetty erityisesti Yhdysvaltojen, Ranskan, Saksan, Sveitsin, Ruotsin, Suomen, Italian, Englannin ja Venäjän oikeuskäytäntöä ja näitä selvittävää kirjallisuutta. Tutkimus on korostuneesti sopimusoikeudellinen ja oikeusvertaileva. Tutkimus sisältää myös runsaasti kansainvälisen yksityisoikeuden ja kansainvälisen prosessioikeuden käsittelyä.
Kokoelmat
- Pro gradut [4086]