Velan maksun takaisinsaanti erityisesti uuden varallisuusoikeuden näkökulmasta

Abstract

Konkurssin alettua velallinen menettää oikeuden määrätä konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta. Ennen konkurssin alkua velallisen oikeutta tehdä oikeustoimia ei ole kuitenkaan vielä tosiasiallisesti rajoitettu. Velallinen voi siten tehdä sinänsä päteviä oikeustoimia vielä ennen konkurssin alkua. Velkojilla on kuitenkin mahdollisuus puuttua velallisen tekemiin oikeustoimiin takaisinsaannin avulla. Oikeustoimi voidaan peräyttää, jos se on tehty kriittisenä aikana ennen konkurssin alkua. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti velan maksun takaisinsaantiin. Velallisen suorittama velan maksun takaisinsaanti (TakSL 10 §) on mahdollista, jos maksu on ollut ennenaikainen, se on tehty epätavallisin maksuvälinein tai huomattavalla määrällä suhteessa pesän varoihin. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos se on ollut olosuhteet huomioon ottaen tavanomainen. Takaisinsaannin ensisijaisena tarkoituksena on turvata velkojien yhdenvertaisuutta ja oikea maksunsaantijärjestys. Lisäksi se edistää perimmäistä insolvenssioikeudellista tavoitetta eli velkavastuun toteutumista.

Takaisinsaanti on kuitenkin poikkeus sopimusoikeudellisesta sopimusten pysyvyyden periaatteesta eli pacta sunt servanda -periaatteesta. Tutkimuksessa selvitetään sitä, mistä takaisinsaanti saa etusijan suhteessa sopimusten pysyvyyden periaatteeseen. Etusija on helppo perustella etenkin suuremmalla intressipiirillä ja uusilla suuntauksilla, kuten markkinaistumisella.

Velan maksun takaisinsaanti voi muodostua palautusvelvolliselle myös kohtuuttomaksi ja yllätykselliseksi, ottaen huomioon takaisinsaantiperusteen monet avoimet käsitteet, kuten huomattavuus ja tavanomaisuus. Suomessa omaksuttu kokonaisperäytyksen periaate on myös omiaan aiheuttamaan kohtuuttomia tilanteita palautusvelvolliselle. Tutkielmassa tarkastellaan velan maksun takaisinsaantia yleisesti tunnetun varallisuusoikeuden näkökulmasta, mutta ennen kaikkea mielenkiinto kohdistuu Juha Pöyhösen luoman uuden varallisuusoikeuden tarjoamaan tarkasteluun.

Tutkimus on tyypillinen lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus. Tutkimuksessa on kuitenkin haluttu nostaa varallisuusoikeuden ja insolvenssioikeuden taloudellinen intressi esille, joten lainopillisen tutkimusotteen lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään talousoikeudellisia näkökulmia. Tutkimuksessa annetaan de lege ferenda -esitys, jonka tarkoituksena olisi vähentää kohtuutonta lopputulosta maksun saajalle.