Uudelleenneuvotteluvelvollisuus muuttuneissa olosuhteissa oikeusperiaatteiden näkökulmasta

Abstract

Perinteisestä sopimusoikeudesta ja sopimuksen pistekäsityksestä on siirrytty nykyaikaisen sopimusoikeuden mukaiseen sopimuksen prosessikäsitykseen, jonka mukaisesti sopimus ei synny tiettynä hetkenä, vaan sopimusvastuun katsotaan syntyvän vaiheittain. Tällöin sopimus ymmärretään osapuolten välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön toteuttamisen välineenä. Nykyaikaisen sopimuksen ominaisuutena pidetään muun muassa dynaamisuutta, joka kuvastaa hyvin tutkielmassa käsiteltävien liike-elämässä käytettävien pitkäkestoisten sopimusten luonnetta. Sopimusoikeuden muuttuminen dynaamisemmaksi mahdollistaa joustavien muutoksien aikaan saamisen pitkissä sopimussuhteissa.

Sopimusoikeuden muuttuminen yhä joustavammaksi on sopimuksen prosessikäsityksen ja oikeusperiaatteiden painoarvon lisääntymisen myötä avannut uusia mahdollisuuksia sopimussuunnittelulle. On tavallista, että osapuolet pyrkivät sopimusehdoin varautumaan muuttuviin olosuhteisiin. Olosuhdemuutokset ovat tavallisia erityisesti pitkäkestoisissa sopimuksissa. Tutkielmassa käsiteltävä kysymys uudelleenneuvotteluvelvollisuudesta ajankohtaistuu tavallisimmin juuri muuttuneiden olosuhteiden yhteydessä.

Tutkielman tavoitteena on selvittää uudelleenneuvotteluvelvollisuuden voimassaoloa muuttuneissa olosuhteissa. Tarkasteltaessa velvollisuuden itsenäistä olemassaoloa ilman nimenomaista uudelleenneuvotteluun velvoittaa lauseketta tukeudutaan sopimusoikeuden periaatteisiin. Tarkasteltaviksi periaatteiksi on valittu sopimusvapaus, lojaliteettiperiaate ja kohtuusperiaate.

Tutkielmassa havaitaan kysymys uudelleenneuvotteluvelvollisuuden itsenäisestä olemassaolosta hyvin epäselväksi. Kiistaa ei kuitenkaan ole nimenomaisen uudelleenneuvottelulausekkeen asemasta. Ongelmat liittyvät tilanteisiin, joissa lauseketta ei ole otettu sopimukseen. Tutkielman lopussa hahmotellaan uudelleenneuvotteluvelvollisuudelle itsenäistä asemaa sopimussidonnaisuuden muotona.