Franchisingantajan tiedonantovelvollisuus yrittäjärekrytoinnissa

Abstract

Tutkielmassa käsitellään franchisingantajan tiedonantovelvollisuutta uusien franchisingyrittäjien rekrytoinnin aikana, eli ajanjaksolla, joka ulottuu osapuolten ensikontaktista franchisingsopimuksen allekirjoittamiseen. Franchisingantajan yrittäjärekrytoinnin aikaisen tiedonantovelvollisuuden tarkoituksena on antaa uudelle yrittäjäehdokkaalle sen verran kattavasti totuudenmukaista informaatiota franchisingsuhteen oikeuksista, velvoitteista ja muista olennaisista seikoista, että yrittäjäehdokas pystyy tekemään päätöksen mahdollisuuksistaan ja soveltuvuudestaan ryhtyä ketjun franchisingyrittäjäksi.

Suomen oikeusjärjestelmästä puuttuu franchisingtoimintaa koskeva lainsäädäntö, joten tiedonantovelvollisuuden toteutumisessa joudutaan tukeutumaan yleiseen sopimusoikeudelliseen normistoon sekä muuhun kansalliseen ja kansainväliseen säännöstöön. Tutkielman ensimmäisenä tavoitteena on selvittää näitä oikeuslähteitä sekä tarkastella niiden soveltuvuutta franchisingtoimintaan ja tiedonantovelvollisuuteen. Tutkielman pääpaino on kotimaisten oikeuslähteiden tarkastelussa, mutta näiden tueksi kussakin aihekohdassa selvitetään sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen franchisinglakien että UNIDROIT:n mallilain säännöstöä. Tutkielman aiheeseen soveltuvan normiston selvittämisen jälkeen edetään tiedonantovelvollisuuden varsinaiseen käsittelyyn, joka on jaettu kolmeen osaan: tiedonannon sisältö, toteutus ja laiminlyönti seurauksineen.

Tiedonantovelvollisuuden sisältöä käsittelevän kappalekokonaisuuden tarkoituksena on selvittää, mitä informaatiota tiedonantoa toteutettaessa tulisi antaa ja mistä puolestaan tulisi pidättäytyä. Siten tiedonantovelvollisuuden sisällön käsittely jakaantuu kahteen osaan: yleisiin ja erityisiin edellytyksiin. Yleiset edellytykset määrittävät rajat sille, mistä tiedonannossa tulee pidättäytyä ja mitä yleisiä vaatimuksia tulee ottaa huomioon. Erityisten edellytysten tarkastelun tarkoituksena on tuoda esiin tiedonannon konkreettinen sisältö: Mitä tietoja franchisingantajan tulisi antaa franchisingyrittäjälle ennen franchisingsopimuksen solmimista?

Tämän jälkeen siirrytään tiedonantovelvollisuuden toteutumisen käsittelyyn, joka jakaantuu tiedonannon ajoittumisen ja toteuttamistavan eli muodon tarkasteluun. Ajoittumisen osalta etsin vastausta ennen kaikkea siihen, milloin tiedot on viimeistään annettava. Toteuttamistapaan liittyen voidaan puolestaan nostaa esille muun muassa seuraavat kysymykset: Tuleeko tiedonanto toteuttaa kerralla vai vaiheittain? Tuleeko se tehdä kirjallisesti? Onko asiakirjalle muotovaatimuksia?

Tiedonantovelvollisuuden asianmukaisen toteuttamisen vastakohtana on sen laiminlyönti, jolloin tiedonannon sisällössä tai toimittamisessa on jonkinlainen virhe. Laiminlyöntiä ja sen seurauksia käyn läpi tutkielman kohdassa kuusi. Tutkielman lopuksi esitän muun muassa Yhdysvalloissa käytössä olevan tavan toteuttaa tiedonanto kustannustehokkaasti ja riitoja ennaltaehkäisevästi Disclosure Document –tyylisen tarkkaan dokumentoidun tiedonantoprosessin avulla. Johtopäätöksissä tuon vertailevasti esille franchisinglain ja itsesääntelyn etuja ja haittoja suhteessa toisiinsa. Samalla tuon esille oman kantani siitä, ettei Suomessa ole välitöntä tarvetta franchisinglain säätämiselle, vaan franchisingsektorin tulisi itsesääntelyn kehittämisen ja tarkentamisen avulla parantaa asianmukaisen tiedonannon toteutumista. Lopuksi perustelen johtopäätökseni sekä siitä, että miksi Suomen tulisi lähitulevaisuudessa teettää koko franchisingsektorin kattava tutkimus tiedonannon toteutumisesta käytännössä, että siitä, miksi Ruotsin nykymallin toimivuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota arvioitaessa tarpeita Suomen oikeustilan selkeyttämiseen.