Vakuutuksen erityispiirteet ja vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus

Abstract

Vakuutustoiminta on koko yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa. Vakuutusliikkeen harjoittaminen perustuu vakuutuksenantajien ja vakuutuksenottajien välisille yksittäisille vakuutussopimuksille ja näiden sopimusten solmimista ja tulkintaa sääntelevät sopimusoikeudelliset säädökset kuten vakuutussopimuslaki, oikeustoimilaki ja kuluttajansuojalaki. Sopimusoikeuden normeille ominainen piirre, keskittyminen yksittäiseen sopimukseen, on kuitenkin joukkomittaisuutta ja sopimusten vakioitumista edellyttävän vakuutustoiminnan harjoittamisen kannalta ongelmallista. Vakuutuksenottajan vakuutussopimuksista muodostuva vakuutuskanta on enemmän kuin yksittäisten vakuutusten summa.

Oikeuskäytännössä esimerkiksi vakuutussopimuksen sovittelu on harvinaista. Vakuutuksenottajien kohtuullistamisvaatimukset hylätään usein perustellen ratkaisuja vakuutuksen erityispiirteillä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä ovat nämä vakuutuksen erityispiirteet, ja mikä vaikutus näillä erityispiirteillä on tiedonantovelvollisuuteen sopimusoikeuden työkaluina.

Tutkimuksessa pyritään osoittamaan, että vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden sisältönä ei ole perinteinen liberalistisen sopimusmallin mukainen osapuolten sopimuksen sisältöä koskevien rationaalisuusedellytysten turvaaminen, eikä materiaalisen sopimusoikeuden mukainen yksittäisen sopimuksen heikomman osapuolen suojaaminen. Ensisijaisena tehtävänä vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuksilla on yleisön vakuutustoimintaa kohtaan tunteman luottamuksen ylläpitäminen.