Idols-kilpailijoiden julkisuuskuvan rakentuminen musiikkivideossa vuosina 2003-2008
Murtomäki, Enni (2012)
Murtomäki, Enni
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201203291063

Tiivistelmä
Pro Gradu työssäni olen tutkinut Idols-kilpailijoiden julkisuuskuvan rakentumista
musiikkivideossa vuosina 2003-2008. Lähtöolettamukseni oli tähden kaltaisiin
asemiin musiikkivideoissa asetetut kilpailufinalistit, vaikkei voittaja ole ollut vielä
selvillä. Olen tarkastellut työssäni populaarikulttuuria julkisuuden kenttänä ja ilmiönä
sekä avannut tähteyden käsitettä. Tutkimuksen kannalta olennaista oli tarkastella
myös imagoa, brändiä ja brändäystä julkisuuskuvan rakentumiseen vaikuttavina
tekijöinä.
Tutkimusongelmana oli, minkälaista julkisuuskuvaa Idols-musiikkivideot rakentavat
kilpailijoista. Tutkimukseni on kvalitatiivinen, joten laadullisen tutkimuksen tavoin
pyrin tutkimuksessani tarkastelemaan julkisuuskuvan rakentumista useasta eri
näkökulmasta. Analyysiaineistoni koostui neljän ensimmäisen Idols-tuotantokauden
musiikkivideoista, jotka ovat kunkin kauden finalistien yhteisesityksiä.
Tutkimukseni luo kuvan siitä, miten julkisuutta ja tähteyttä Idolsin kaltaisessa tositv-
formaatin tuottamassa musiikkivideossa on rakennettu. Musiikkivideoiden
sisältöanalyysin avulla selvitin, minkälaista julkisuuskuvaa niillä halutaan rakentaa.
Keskeisiä tutkimustuloksia olivat todennus siitä, että artisteista voidaan vain tarjota
tiettyjä ”rakennusaineita” ihmisille, jotka muodostavat näistä annetuista
materiaaleista käsityksiä itselleen. Videoissa toistuvia piirteitä olivat kilpailijoiden
huoliteltu ulkonäkö, heidän esitteleminen ryhmissä ja/tai yksinään, sekä monet
nonverbaaliset viestit jotka toistuivat kilpailijalta toiselle. Tutkimukseni on osoittanut
kyseisten Idols-musiikkivideoiden olevan hyvin kaupallista toimintaa. Tähän
tulokseen voitiin päästä esimerkiksi videoissa esiintyvien perinteisten rock-kliseiden,
seksististen ja maskuliinisten mielikuvien leikittelyllä, sekä kilpailijoiden muokattujen
kaupallisten persoonien perusteella.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]