Natsismia huumorilla ; millaisena huumori näyttäytyy natsismissa?

Abstract

Tutkielmassa pohditaan saako natsismille nauraa? Analysoitu aineisto on natsieksploitaatio -genreen kuuluva audiovisuaalinen mediateos, Ilsa, She Wolf of the SS (1976). Tutkielmassa käsitellään natsismia ja kansallissosialismia esteettisen ideologian viitekehyksessä, jonka kautta on lähdetty hakemaan koomista tarttumapintaa aineistoelokuvasta. Aineistoa on analysoitu kysymyksin: millaisin huumorin teorioin katsoja voi nauraa natsieksploitaatioelokuvalle? Minkälaista huumoria se synnyttää ja minkälaisissa tilanteissa? Lähdekirjallisuutta on käytetty natsismin estetiikan, huumorin tutkimuksen sekä eksploitaatioelokuvan ynnä väkivallan representaation piireistä. Aineistoelokuvan analysoinnin tuloksissa komiikka kytkeytyi päähenkilöhahmojen väliseen dialogiin sekä valtasuhdekamppailuun lähinnä mustan huumorin ja groteskiuden muodossa. Natsismin visuaalinen estetiikka esiintyy aineistoelokuvassa seksuaalihuumorina. Aineistoelokuvan päähahmo Ilsa on hyvin ambivalentti ja valtasuhteet kurittoman naisen representaatiossa ovat ristiriitaisia. Katsoja pystyy kohtaamaan väkivallan estetiikan natsismiin liitettynä psykologisen huumorin avustuksella. Huumorin ja valtakamppailun integroituminen aineistoelokuvassa henkilöhahmojen kesken sekä eksploitaatioelokuvien ja katsojakunnan välillä tulkitaan tutkielmassa yhteiskunnalliseksi huumoriksi. Elokuva koettelee huonon maun rajoja koomis-groteskilla teemallaan. Katsojaryhmät, joilla on tarpeeksi ”huono maku” vulgaareista elokuvista nauttimiseen, saavat elokuvan sisällöstä humoristisuutta esiin. He myös kykenevät etäännyttämään natsismin ideologian katsomiskokemuksesta. Natsismia pilkkaava elementti on rakennettu koomis-groteskin huumorin ja vallan palikoista. Voyeurismi antaa katsojille vallan elokuvalta näyttämällä kiellettyjä ja epänormaaleja tilanteita, joista katsojat saattavat jopa nauttia. Natsismille saa nauraa, koska natsieksploitaatio -elokuvien kansallissosialistinen ideologia on hyvin imaginaarinen. Elokuvien huumori on ambivalenssia ja käänteistä. Tutkimus osoittaa, että tabut pysyvät tabuina elokuvan jälkeenkin, vaikka elokuvaa katsoessa ne kääntyisivät päälaelleen. Myös valtasuhteet ovat lähes kaiken huumorin kokemisen takana.