Näkymättömästä näkyväksi ; mistä on graafinen suunnitteluprosessi tehty?
Möykkylä, Johanna (2012)
There are no files associated with this item.
Möykkylä, Johanna
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Tiivistelmä
Graafinen suunnitteluprosessi on kokonaisuudessaan vaikea hahmottaa.
Usein jää asiakkaillekin epäselväksi, mitä suunnitteluprosessissa tapahtui, mistä asiakas oikeastaan
maksaa. Graafinen suunnittelu sisältää paljon mekaanisia toimintoja, jotka ulkopuolisenkin
on helppo ymmärtää. Sen sijaan luova työ on usein abstraktia. Kokonaisuudessaan suuri
osa graafisen suunnitteluprosessin tapahtumista jää näkymättömäksi. Tutkimukseni pyrkii tekemään
tästä näkymättömästä työstä näkyvää. Haluan osoittaa graafisen suunnitteluprosessin
monimuotoisuuden ja pohdin tutkimuksessani erityisesti luovan työn sekä kokemuksen ja
suunnittelijan osuutta kokonaisprosessissa.
Pro gradu -tutkimukseni on itseään tarkkaileva ja kommentoiva metatutkimus ja siihen kuuluu
olennaisena osana taiteellinen osio. Tutkin graafista suunnitteluprosessia yhden esimerkkitapauksen
avulla ja toiminnan teorian (activity theory) kautta. Suunniteltavana on saippuapakkaussarja,
jossa kosmetiikkapakkauksen pakolliset merkinnät ovat osa pakkauksen graafista
ilmettä. Tutkimukseni seuraa suunnittelutehtävän etenemistä tehtävänannosta graafiseksi lopputuotteeksi.
Suunnittelutehtävä on yksi esimerkki graafisesta suunnitteluprosessista ja toimii
tässä sekä tutkimuskohteena että tutkimusmateriaalin hankkimisen välineenä.
Tutkimukseni havainnollistaa prosessin monimuotoisuuden. Tässä tapauksessa tutkimukseni
osoitti luovan työn osuudeksi noin kaksi kolmasosaa koko suunnitteluprosessista. Tulos on
suuntaa-antava, sillä luovan ja mekaanisen toiminnan raja on vaikea määrittää. Luova työ on se,
mistä asiakas maksaa. Luovan työn osuus lisääntyy kokemuksen tuoman tehokkuuden kautta.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]