Kamppailun, kurituksen ja kauhun kuvat ; väkivallan merkitykset Kumpujen yöstä -teoksen kuvituksissa

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee Aarno Karimon kuvitustaidetta vuosina 1929–1932 ilmestyneessä neliosaisessa kaunokirjallisessa populaarihistoriateoksessa Kumpujen yöstä. Huomio kohdistuu teoksen kuvituksissa ilmenevään väkivaltaan. Tarkoituksena on selvittää kuinka, ja millaiseksi Kumpujen yöstä kuvitusten väkivalta merkityksellistyy. Kumpujen yöstä kuvitusten väkivaltapitoisuuden määrittelemiseksi käytetään sisällönanalyysiä. Aineisto koodataan kolmella tavalla: väkivallan ja rauhanomaisiin yläluokkiin, eri alaluokkiin sekä sukupuolen mukaan. Väkivallan luokkaan lukeutuvat värikuvat edelleen toiminnan position: tekijä, uhri ja ei tekijä eikä uhri mukaan. Laskentaosuus täydentyy lähiluvulla, joka kohdistuu 30 kuvan otokseen. Näitä kuvia käsitellään semioottisesti niiden denotaation ja konnotaation kannalta. Kontekstualisoinnissa havainnoidaan väkivaltaa perustelevia kulttuurisia arvoja, toimintatapoja sekä myyttisiä sisältöjä. Tarkasteltaessa teosta kokonaisuutena väkivaltaa on muodossa tai toisessa yli puolessa osassa kuvia. Teoksen eri osien välillä on väkivaltaisuudessa sekä määrällistä että laadullista vaihtelua. Miehistä toimintakulttuuria esittävät kuvat lisääntyvät jokaisessa Kumpujen yöstä osassa, naissukupuolen pysytellessä taka-alalla. Väkivallan eri positioista koodauksen mukaan luokka tekijä kasvoi kaikkein suurimmaksi. Tekijöiden harjoittama väkivalta ilmenee instrumentaalisena, kunnioitusta herättävänä, miehiä yhteen liittävänä ja naisista erottavana sekä yhteistä vihollista vastaan kohdistettavana. Väkivallan uhrius merkityksellistyy koetuissa vääryyksissä ja ankarissa olosuhteissa saatavaksi vahvistukseksi. Todellisuuden kaikkein ankarimmat puolet merkityksellistyvät niissä kuvissa, joissa ei ole tekijää eikä uhria. Teoksessa vallitseva kamppailun ilmapiiri toistuu jokaisen edellä mainitun position kautta. Suomalaisten, nimenomaan suomalaisen miehen, toiminta kuvataan ulkomaailmasta tulevan uhan torjuntana – olipa uhka sitten läntinen tai itäinen vihollinen tai petomainen luonto. Itseys rakentuu jatkuvan rajankäynnin kautta – eron tekemisellä eri tavoin määriteltyyn toiseuteen. Kuvista ilmenee, että suomalaiset eivät kuitenkaan ole selviytyneet yksilöinä, vaan osana veriuhreja vaativaa yhteisöä. Tätä seikkaa vasten kulttuurissamme nykyään saatavilla olevien selviytymisstrategioiden ja median tarjoamien esikuvien laatu on hyvin verrattavissa.