Kohtaamisia : moniammatillisen toiminnan kehittäminen nuorten monitaiteellisessa projektissa
Rosenius, Miia (2010)
There are no files associated with this item.
Rosenius, Miia
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksen lähtökohtana on toiminut kiinnostukseni eri taiteen alojen ammattilaisia yhdistävään moniammatilliseen toimintaan. Tutkimus on toteutunut toimintatutkimuksena nuorten monitaiteellisessa projektissa Rovaniemellä. Tutkimus tähtää monitaiteellisten ja moniammatillisten toimintatapojen kehittämiseen. Omassa toiminnassani olen soveltanut yhteisötaiteen, yhteisöllisen taidekasvatuksen, sosiokulttuurisen innostamisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteita, ja kokeillut niiden soveltuvuutta monitaiteellisessa ja moniammatillisessa toiminnassa. Projektin tuotoksena syntynyt nuorten toteuttama talviesitys Narske on tutkielmani taiteellinen osuus. Prosessissa vastuualueenani on ollut talvitaiteen keinoin nuorten kanssa toteutettava lavastus.
Moniammatillisessa yhteistyössä keskeistä on yhteisten pelisääntöjen luominen ja yhteistoiminnallisuuteen sitoutuminen. Projektin yhteistoiminnallinen suunnittelu, sekä projektin organisointi- ja hallintataidot nousevat keskeisiksi tekijöiksi. Niiden onnistumisen myötä toiminnassa voi vapautua tilaa ja aikaa kohtaamiselle sekä eri alojen ammattilaisten että osallistuvien nuorten kesken. Yhteisölliset, osallistavat taiteen menetelmät voivat toimia projekteissa yhteistoiminnallisuutta ja osallisuutta tukevina tekijöinä. Moniammatillisuus vastaa nykypäivän asiantuntijuuden vaatimuksiin, ja monialaiset hankkeet voivat osaltaan tuoda taidetta lähemmäs jokapäiväisiä toimintatapoja.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]