Yhdessä on hauskempaa ; yhteistoiminnallista kuvataideopetusta haastavassa ryhmässä
Räisänen, Siiri; Saarinen, Marjo (2011)
There are no files associated with this item.
Räisänen, Siiri
Saarinen, Marjo
Lapin yliopisto
2011
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan yhteistoiminnallisen kuvataideopetuksen mahdollisuuksia oppilaiden välisen vuorovaikutuksen lisääjänä. Taiteellinen työskentely on monipuolista ja konkreettista ongelmanratkaisua, missä yksilön tiedot ja taidot vahvistuvat kokemusten karttuessa Taiteen ja siten myös kuvataideopetuksen työtavat tukevat sekä yksilön kehittymistä ja hyvinvointia että sosiaalisten taitojen ja yhteisöllisen hyvinvoinnin vahvistumista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten yhteistoiminnallisuus toteutuu haastavassa kuvataideopetuksen ryhmässä, jossa on erilaisia oppijoita. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa toimintatutkimuksellinen ote on mahdollistanut toiminnan samanaikaisen kehittämisen.
Tutkimus toteutettiin erään rovaniemeläisen peruskoulun 6.-luokassa keväällä ja syksyllä 2010, luokan kuvataidetuntien aikana. Tutkimusjakson aikana oppilaat toteuttivat pienryhmissä pienoismallitehtävän, jonka suunnittelussa sovellettiin yhteistoiminnallisen oppimisen perusperiaatteita. Aineisto kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla, tutkijoiden toimiessa samalla opettajina. Lisäksi käytettiin kyselylomaketta ja dokumentointikeinona valokuvausta.
Analyysissa tarkastellaan yhteistoiminnallisuuden toteutumista taidetoiminnan aikana, sekä siihen vaikuttaneita tekijöitä, kuten vuorovaikutuksen tasoa, ryhmän rakenteen vaikutusta toimintaan ja annetun pienoismallitehtävän soveltumista yhteistoiminnalliseksi. Havaintoaineistoa ja oppilaiden vastauksia tarkastellaan suhteessa yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteisiin.
Tutkimus osoittaa että yhteistoiminnallinen kuvataideopetus lisää onnistumisen kokemuksia ja kohottaa yhteishenkeä. Toiminnan kautta oppilaiden välinen vuorovaikutus ja oma-aloitteisuus lisääntyvät, kun vastuu tehtävän etenemisestä on oppilailla itsellään. Yhteistoiminnallinen kuvataideopetus mahdollistaa jokaisen oppilaan osallistumisen, riippumatta oppilaiden erityistarpeista ja taitotasosta. Yhteistoiminnallista kuvataideopetusta tukee kuvataideopetukselle tyypillinen visuaalinen vuorovaikutus ja materiaalin tasolla käytävä konkreettinen ongelmanratkaisu. Merkityksellistä on ryhmän kokoonpanon vaikutus tehtävän onnistumiseen. The study examines how cooperative learning and art education together promotes interaction between students. Art as an action encourages to get versatile experience that strengthen knowledge and skills. There is no right or wrong answers when talking about art. That's why it offers a great possibility to deal with different kind of issues like diversity. Studying art support individual development and wellbeing but also promotes social skills and communal welfare.
The aim of the study was to find out how cooperative learning works in challenging group of students in art lessons. The group includes various kind of learners like students from normal education to students with special needs. This is a case study influenced by an action research which have enabled exploration and development of the action at the same time.
The action was carried out during spring and autumn semester 2010 in an elementary school in Rovaniemi. The pupils were 6th graders. They planned and built in a small group of pupils a miniature model of an amusement park. The material was gathered by using observation and an inquiry form and photographs.
In the analysis the level of interaction, the group composition and the art work itself are under review. The analysis is based on cooperative learning criteria.
The study points out that art lesson when based on cooperative learning can improve the feeling of succeed and raise positive communal spirit. Interaction between pupils improves as well as spontaneity. Cooperative artistic action enables all the pupils to participate despite their special needs or the level of skills.
Tutkimus toteutettiin erään rovaniemeläisen peruskoulun 6.-luokassa keväällä ja syksyllä 2010, luokan kuvataidetuntien aikana. Tutkimusjakson aikana oppilaat toteuttivat pienryhmissä pienoismallitehtävän, jonka suunnittelussa sovellettiin yhteistoiminnallisen oppimisen perusperiaatteita. Aineisto kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla, tutkijoiden toimiessa samalla opettajina. Lisäksi käytettiin kyselylomaketta ja dokumentointikeinona valokuvausta.
Analyysissa tarkastellaan yhteistoiminnallisuuden toteutumista taidetoiminnan aikana, sekä siihen vaikuttaneita tekijöitä, kuten vuorovaikutuksen tasoa, ryhmän rakenteen vaikutusta toimintaan ja annetun pienoismallitehtävän soveltumista yhteistoiminnalliseksi. Havaintoaineistoa ja oppilaiden vastauksia tarkastellaan suhteessa yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteisiin.
Tutkimus osoittaa että yhteistoiminnallinen kuvataideopetus lisää onnistumisen kokemuksia ja kohottaa yhteishenkeä. Toiminnan kautta oppilaiden välinen vuorovaikutus ja oma-aloitteisuus lisääntyvät, kun vastuu tehtävän etenemisestä on oppilailla itsellään. Yhteistoiminnallinen kuvataideopetus mahdollistaa jokaisen oppilaan osallistumisen, riippumatta oppilaiden erityistarpeista ja taitotasosta. Yhteistoiminnallista kuvataideopetusta tukee kuvataideopetukselle tyypillinen visuaalinen vuorovaikutus ja materiaalin tasolla käytävä konkreettinen ongelmanratkaisu. Merkityksellistä on ryhmän kokoonpanon vaikutus tehtävän onnistumiseen.
The aim of the study was to find out how cooperative learning works in challenging group of students in art lessons. The group includes various kind of learners like students from normal education to students with special needs. This is a case study influenced by an action research which have enabled exploration and development of the action at the same time.
The action was carried out during spring and autumn semester 2010 in an elementary school in Rovaniemi. The pupils were 6th graders. They planned and built in a small group of pupils a miniature model of an amusement park. The material was gathered by using observation and an inquiry form and photographs.
In the analysis the level of interaction, the group composition and the art work itself are under review. The analysis is based on cooperative learning criteria.
The study points out that art lesson when based on cooperative learning can improve the feeling of succeed and raise positive communal spirit. Interaction between pupils improves as well as spontaneity. Cooperative artistic action enables all the pupils to participate despite their special needs or the level of skills.
Kokoelmat
- Pro gradut [4080]