Hämmentyneitä havaintoja : kuudesluokkalaisten käsityksiä havaintopiirtämisestä
Matikainen, Milla-Emilia (2011)
There are no files associated with this item.
Matikainen, Milla-Emilia
Lapin yliopisto
2011
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimukseni on fenomenografinen tutkimus, joka kohdistuu kuudesluokkalaisten käsityksiin piirtämisharjoituksesta, jossa oppilaat piirtävät muotokuvia toisistaan välittömään havaintoon perustuen. Tutkimukseni tarkoitus on tuoda esiin oppilaiden näkökulmaa tästä peruskoulun kuvataideopetuksessa lähes käytänteeksi muodostuneesta piirtämisen opettamisen tavasta. Tarkoitukseni on selvittää miten oppilaat harjoituksen mieltävät ja millaisia merkityksiä he harjoitukselle antavat. Tarkastelen oppilaiden käsityksiä kuudesluokkalaisen kuvailmaisun kehityksen ja sosiaalisen kasvun kontekstissa. Olen kerännyt tutkimusaineistoni haastattelemalla yksittäisiä oppilaita havaintopiirtämisharjoitusten jälkeen. Aineistooni kuuluu lisäksi kuvataidetuntien yhteydessä tekemistäni havainnoista kootut muistiinpanot.
Tutkimuksestani käy ilmi, että vaikeana koettu välittömään havaintoon perustuva piirtämisen tapa jää kuudesluokkalaisen kuvan tekemisen kulttuurissa mielikuvitukseen ja kuvaskeemoihin perustuvan piirtämisen jalkoihin. Oppilaiden oman osaamisen ja harjoitukselle asettamien tavoitteiden välillä on ristiriita, joka aiheuttaa kriittisesti kuviinsa suhtautuvissa kuudesluokkalaisissa suorituspaineita ja epäonnistumisen tunteita. Tutkimukseni perusteella visuaaliseen realismiin tähtäävä luokkatoverin havaintopiirtämisharjoitus on oppilaille ennen kaikkea sosiaalisesti merkityksellinen, pelkoa ja hämmennystä herättävä tilanne. Harjoitusta sävyttää velvollisuuden tunto ja suorituspaineet suhteessa mallina toimivaan luokkatoveriin. Piirtäjien pahin pelko on, että luokkatoveri luulee valmista piirrosta pilakuvaksi. Välittömän havainnoinnin sijaan piirtämistä ohjaa pyrkimys mallin tunteiden huomioimiseen ja oletettujen odotusten täyttämiseen. Harjoitukseen liitetyissä sosiaalisissa merkityksissä heijastuu oppilaiden ikäkausi ja toverisuhteiden tärkeys. Vaikka tutkimus antaa myös viitteitä harjoituksen mahdollisuuksista oppilaiden empatiakyvyn ja piirustustaidon kehittäjänä, herättää se pohtimaan luokkatoverin havaintopiirtämisharjoituksen merkitystä ja oikeutusta peruskoulun kuvataidekasvatuksen osa-alueena.
Tutkimukseni on merkittävä siksi, että se avaa lasten näkökulmaa kuvataidekasvatuksen arkeen. Tutkimukseni herättää pohtimaan perinteeksi muodostuneen luokkatoverin havaintopiirtämisharjoituksen paikkaa kuvataidekasvatuksen osa-alueena ja haastaa kuvataideopettajaa pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja lähestyä välittömään havaintoon perustuvan piirtämisen opettamista.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]