Metsänpeitto : luontokokemus tekstiilisuunnittelun lähtökohtana
Kontturi, Eeva (2009)
There are no files associated with this item.
Kontturi, Eeva
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Metsänpeitto-tutkielmassa käsitellään luontokokemuksia ja luontoon suhtautumista luonnon esteettisyyden kannalta ympäristöestetiikan kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on luonnon kokemisen syvempi ymmärtäminen ja luontokokemuksista muodostuneiden muisti- ja mielikuvien käyttäminen tekstiilisuunnittelun lähtökohtana. Tutkimuksen taiteellinen osio kuuluu taideteollisuuden alaan ja siinä tuotetaan tekstiilimallisto.
Tutkimuskohde saatetaan esille tutkijan omakohtaisten luontokokemusten ja lähinnä ympäristöestetiikkaa käsittelevän kirjallisen tutkimusaineiston välityksellä, reflektoiden. Luonnon kokemista; ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, luonnossa liikkumista, luonnon havainnointia ja mahdollisuutta kokea ympäristö esteettisenä, on tarkasteltu eri tasoilta, edeten pinnalliselta tasolta syvempään luontosuhteeseen. Koko työskentelyn ajan tutkimusaineistoon on suhtauduttu suunnitteluun vaikuttavana tekijänä - tutkimuskohde on saatettu esille myös visuaalisena.
Tutkimuksessa kävi ilmi luonnon oleellinen merkitys suomalaisen identiteetin muodostumiselle ja luontoaiheiden erittäin runsas käyttö kaikilla taiteen ja kulttuurin aloilla. Luonto on tärkeä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Tämän tutkimuksen perusteella luonnon esteettiseksi kokemisessa ja luontokohteiden esteettisessä arvottamisessa voitaisiin soveltaa taiteen tutkimuksen teorioita. Tähän, uudenlaiseen luonnon lähestymistapaan, sopisivat ennen kaikkea kokemuksellisen taiteen ymmärtämisen mallit, jotka johdattavat luonnon tarkastelemiseen, analysointiin ja tulkitsemiseen – Kokonaisuudessaan kokemuksen, tiedon, taidon ja ymmärryksen kautta omakohtaiseen luovaan toimintaan. In this study nature experience and attitude towards nature is discussed in the context of environmental aesthetics. The objective of the research is deeper understanding of nature experience and using memories and images based on nature experience as a basis for textile design. The artistic part of the study is related to the field of industrial art and textile collection is designed.
The research object is brought out by reflecting the personal nature experiences of the researcher and mostly written research material considering environmental aesthetics. Experiencing nature; the relationship between person and nature, wandering in nature, observing nature, and possibility to experience nature as an aesthetic environment has been examined on different levels. Throughout the work the research material has been considered as a factor that has impact on designing – the research material has been introduced also in visual form.
In the research it appeared that nature has essential significance in building up Finnish identity and themes from nature are very often used in the fields of art and culture. Nature is essential for well-being of man. On the ground of this research the theories of art research could be used in experiencing nature as aesthetic object and evaluating nature aesthetically. For this new approach to nature would especially be suitable the models of experiencing art, which lead to examining, analyzing and interpreting nature. – As a whole they would take to personal creative activity through experience, knowledge, skill and understanding.
Tutkimuskohde saatetaan esille tutkijan omakohtaisten luontokokemusten ja lähinnä ympäristöestetiikkaa käsittelevän kirjallisen tutkimusaineiston välityksellä, reflektoiden. Luonnon kokemista; ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, luonnossa liikkumista, luonnon havainnointia ja mahdollisuutta kokea ympäristö esteettisenä, on tarkasteltu eri tasoilta, edeten pinnalliselta tasolta syvempään luontosuhteeseen. Koko työskentelyn ajan tutkimusaineistoon on suhtauduttu suunnitteluun vaikuttavana tekijänä - tutkimuskohde on saatettu esille myös visuaalisena.
Tutkimuksessa kävi ilmi luonnon oleellinen merkitys suomalaisen identiteetin muodostumiselle ja luontoaiheiden erittäin runsas käyttö kaikilla taiteen ja kulttuurin aloilla. Luonto on tärkeä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Tämän tutkimuksen perusteella luonnon esteettiseksi kokemisessa ja luontokohteiden esteettisessä arvottamisessa voitaisiin soveltaa taiteen tutkimuksen teorioita. Tähän, uudenlaiseen luonnon lähestymistapaan, sopisivat ennen kaikkea kokemuksellisen taiteen ymmärtämisen mallit, jotka johdattavat luonnon tarkastelemiseen, analysointiin ja tulkitsemiseen – Kokonaisuudessaan kokemuksen, tiedon, taidon ja ymmärryksen kautta omakohtaiseen luovaan toimintaan.
The research object is brought out by reflecting the personal nature experiences of the researcher and mostly written research material considering environmental aesthetics. Experiencing nature; the relationship between person and nature, wandering in nature, observing nature, and possibility to experience nature as an aesthetic environment has been examined on different levels. Throughout the work the research material has been considered as a factor that has impact on designing – the research material has been introduced also in visual form.
In the research it appeared that nature has essential significance in building up Finnish identity and themes from nature are very often used in the fields of art and culture. Nature is essential for well-being of man. On the ground of this research the theories of art research could be used in experiencing nature as aesthetic object and evaluating nature aesthetically. For this new approach to nature would especially be suitable the models of experiencing art, which lead to examining, analyzing and interpreting nature. – As a whole they would take to personal creative activity through experience, knowledge, skill and understanding.
Kokoelmat
- Pro gradut [4085]