Tyylillisesti eheän tuoteperheen suunnittelu tapaus Soma Collection
Kristo, Elina (2009)
There are no files associated with this item.
Kristo, Elina
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassa on tutkittu tyylillisesti eheän tuoteperheen suunnittelua Soma Collection -tuotemerkin näkökulmasta. Tutkimusaiheen muodostumiseen vaikutti nykyisten Soma-tuotteiden sesonkipainotteisuus. Syksy-talvi -sesonkiin painottuneiden tuotteiden tueksi tarvittiin uusia tuotteita. Olemassa oleva Soma-tyyli haluttiin sisällyttää suunniteltavaan tuoteperheeseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää tyylillisesti eheän tuoteperheen suunnitteluun soveltuva malli.
Taustoittaakseni aihetta kerroin tapauksesta, eli Soma Collection -tuotteista ja niiden tyylistä. Tämän jälkeen perehdyin mielikuvien maailmaan lähdekirjallisuuteen pohjautuen. Pohdin myös brändin laajennuksia yhtenä tuoteperheen kasvattamisen keinona. Aineistonkeruussa käytin kyselymenetelmää sähköisen lomakekyselyn ja kyselylomakkeen muodossa. Kyselylomakkeella keräsin käyttäjiltä tietoa tapauksesta ja sähköisellä lomakekyselyllä pyrin saamaan lisätietoa tutkittavasta aiheesta yleisellä tasolla. Keräämäni aineiston purin teemoittelun avulla. Tutkimuksen aiheeseen liittyen kerroin mitä tyylillinen eheys ja tyyli tässä tutkimuksessa tarkoittavat. Aineiston ja käsitteiden määrittelyn pohjalta lähdin konseptoimaan uusia tuotteita ja tuotetyylejä käyttäen perinteisen konseptimuotoilun menetelmiä. Tapaustutkimuksen kautta rakentui tyylillisesti eheän tuoteperheen suunnittelumalli, minkä esittelen tutkielman viimeisessä luvussa.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4436]