Taide lähellä lasta ; vanhemmille merkityksellisiä tekijöitä lasten taiteen perusopetuksessa Auranlaakson kansalaisopiston alueella
Hautamäki, Ulla; Terävä, Eeva (2012)
There are no files associated with this item.
Hautamäki, Ulla
Terävä, Eeva
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Tiivistelmä
Tarkastelemme tutkimuksessamme Auranlaakson kansalaisopistossa opiskelevien lasten vanhempien mielipiteitä lasten kuvataiteen perusopetuksesta.
Tutkimuksen teoreettisissa lähtökohdissa kirjoitamme taiteen merkityksestä ihmiselle sekä vanhempien merkityksestä lapsen taideharrastuksessa. Avaamme myös vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen sekä saavutettavuuden käsitteitä. Nämä yhdessä muodostavat teoreettisten lähtökohtien kanssa tutkimuksen viitekehyksen.
Toteutimme tutkimuksen kyselytutkimuksena, jonka aineiston keräsimme verkkokyselynä Auranlaakson kansalaisopistossa opiskelevien lasten vanhemmilta. Aineiston analysoimme sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin: tilastollinen analysointi tapahtui Webropol -ohjelman avulla, laadullinen analyysi sisällönanalyysiä apuna käyttäen.
Tutkimuksessa mukana olleet vanhemmat kokevat koulun kuvataideopetuksen riittämättömäksi sekä määrällisesti että laadullisesti. Tämän vuoksi heille on merkityksellistä, että taiteen perusopetusta järjestetään. Taideharrastus ei ole ensisijaisesti ajanviettopaikka tai kavereiden tapaamispaikka, vaan taiteen tekeminen itsessään on oleellista. Lapsen taideharrastuksen sisällöllä on merkitystä tutkimuksessa mukana olleille vanhemmille.
Tutkimuksemme tulokset eivät ole laajasti yleistettävissä. Tämä ei ole ollut tutkimuksen tavoitekaan. Tutkimus on kartoitustutkimus, ja siinä tuodaan esille niiden vanhempien ääni, jotka ovat kiinnostuneita taiteen perusopetuksen kehittämisestä Auranlaakson kansalaisopiston alueella. Näin ollen se antaa paikallisesti merkittävää tietoa lasten kuvataiteen perusopetuksen kehittämistyöhön. In this pro gradu thesis we study parents´ opinions about their children's basic education in the arts in the area of the liberal adult education college of Auranlaakso.
The theoretical part of this thesis contains consideration on the significance of art for men, and the influence parents have over the leisure activities of their children. We also open the concept of liberal adult education, basic education in the arts and accessibility. These concepts together form the theoretical basis on this study.
We carried out the survey questionnaire for the parents of the students of the basic art education. In analyzing the material we used both statistical and qualitative methods: The statistical analysis was based on Webropol- program and the qualitative one was made by means of content analysis.
The parents involved in the study found art classes at school inadequate both quantitatively and qualitatively. Outside school hours art activity for children is not primarily a place to spend time or place to meet friends, but making art in itself is essential. Therefore it is important to organize non-school art classes for children.
The results cannot be generalized widely; this has not been the objective of the study. The study is a survey research, and it will bring out the opinion of the parents interested in developing the basic art education in the area of the liberal adult education college of Auranlaakso. This research provides evidence about children's art education development in this area.
Tutkimuksen teoreettisissa lähtökohdissa kirjoitamme taiteen merkityksestä ihmiselle sekä vanhempien merkityksestä lapsen taideharrastuksessa. Avaamme myös vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen sekä saavutettavuuden käsitteitä. Nämä yhdessä muodostavat teoreettisten lähtökohtien kanssa tutkimuksen viitekehyksen.
Toteutimme tutkimuksen kyselytutkimuksena, jonka aineiston keräsimme verkkokyselynä Auranlaakson kansalaisopistossa opiskelevien lasten vanhemmilta. Aineiston analysoimme sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin: tilastollinen analysointi tapahtui Webropol -ohjelman avulla, laadullinen analyysi sisällönanalyysiä apuna käyttäen.
Tutkimuksessa mukana olleet vanhemmat kokevat koulun kuvataideopetuksen riittämättömäksi sekä määrällisesti että laadullisesti. Tämän vuoksi heille on merkityksellistä, että taiteen perusopetusta järjestetään. Taideharrastus ei ole ensisijaisesti ajanviettopaikka tai kavereiden tapaamispaikka, vaan taiteen tekeminen itsessään on oleellista. Lapsen taideharrastuksen sisällöllä on merkitystä tutkimuksessa mukana olleille vanhemmille.
Tutkimuksemme tulokset eivät ole laajasti yleistettävissä. Tämä ei ole ollut tutkimuksen tavoitekaan. Tutkimus on kartoitustutkimus, ja siinä tuodaan esille niiden vanhempien ääni, jotka ovat kiinnostuneita taiteen perusopetuksen kehittämisestä Auranlaakson kansalaisopiston alueella. Näin ollen se antaa paikallisesti merkittävää tietoa lasten kuvataiteen perusopetuksen kehittämistyöhön.
The theoretical part of this thesis contains consideration on the significance of art for men, and the influence parents have over the leisure activities of their children. We also open the concept of liberal adult education, basic education in the arts and accessibility. These concepts together form the theoretical basis on this study.
We carried out the survey questionnaire for the parents of the students of the basic art education. In analyzing the material we used both statistical and qualitative methods: The statistical analysis was based on Webropol- program and the qualitative one was made by means of content analysis.
The parents involved in the study found art classes at school inadequate both quantitatively and qualitatively. Outside school hours art activity for children is not primarily a place to spend time or place to meet friends, but making art in itself is essential. Therefore it is important to organize non-school art classes for children.
The results cannot be generalized widely; this has not been the objective of the study. The study is a survey research, and it will bring out the opinion of the parents interested in developing the basic art education in the area of the liberal adult education college of Auranlaakso. This research provides evidence about children's art education development in this area.
Kokoelmat
- Pro gradut [4083]