Draamakasvatuksen menetelmien soveltaminen: tarkastelussa Flying Stories -näyttelyn työpajakokonaisuuteen liittyvä kouluttajan, toteuttajan ja osallistujan puhe

Abstract

Tarkastelemme tutkimuksessamme draamakasvatuksen menetelmien soveltamista Flying Stories -näyttelyn työpajatoiminnassa. Tutkimuskontekstimme liittyy marrastammikuussa 2011–2012 Rovaniemen taidemuseossa järjestettyyn taidekasvatukselliseen Flying Stories -näyttelyyn ja sen Pohjoisen kyläläiset -työpajoihin. Pajat oli suunnattu 4–12 -vuotiaille, ne perustuivat kokemukselliseen oppimiseen ja niissä sovellettiin draamakasvatuksen menetelmiä, joihin työpajojen ohjaajat olivat tutustuneet näyttelyn yhteydessä järjestetyillä, toistaiseksi ainutkertaisilla draamakasvatuksen koulutuspäivillä.

Tutkimushenkilöitämme olivat näyttelykokonaisuuteen vaikuttaneet museo- ja teatterialan ammattilaiset eli kouluttajat, työpajoja suunnitelleet ja ohjanneet kuvataidekasvatuksen opiskelijat eli toteuttajat sekä työpajoissa olleet 2–3 -luokkalaiset lapset eli osallistujat. Haastattelimme neljää kouluttajaa, kahta toteuttajaa sekä neljää osallistujaa ja analysoimme haastatteluaineistomme diskurssianalyysin avulla. Kiinnitimme huomiomme niihin puheen tapoihin, joita tutkimushenkilömme käyttivät kuvatessaan draamakasvatuksen menetelmiä, niiden soveltamista ja kokemista. Lisäksi tarkastelimme puheen tapojen mahdollisia vaikutuksia käytäntöön. Tutkimusotteemme on kuvaileva.

Kouluttajien puheessa korostuivat draamakasvatuksen menetelmien hyvät ominaisuudet kokemuksen, oppimisen ja yksilöllisen kehityksen kannalta sekä ohjaajaksi kasvamisen prosessi. Toteuttajien puheessa korostui esiintymisluontevuuden puute ja ohjaajakokemuksen kehittyminen joka työpajan jälkeen. Osallistujien puheessa korostui työpajan elämyksellisyys aistien ja yhteisöllisyyden kautta, aikaisempien kokemusten merkitys ja toiminnan palkitsevuus.

Tulkintamme perusteella jaoimme draamakasvatuksellisiin menetelmiin liitetyt merkitykselliset asiat kolmeen kokonaisuuteen, joita olivat puhe itsensä tuntevasta kasvattajasta, vapaaehtoisen ja ohjatun toiminnan suhteesta sekä toivottavasta osallistujuudesta. Tulkinnassamme korostuu draamakasvatuksen menetelmiin liittyvät ristiriidat käytäntöön soveltamisen kannalta. Tutkimuksemme mukaan draamallinen työpaja vaatii aikaa ja hyvän pohjatyön ollakseen tekijöilleen ja osallistujilleen merkityksellinen. Muuten draamallisuus saattaa jäädä irralliseksi ja tarkoituksettomaksi.

In our research we examine applying methods of drama education in the context of art education based Flying Stories exhibition which was exhibited in Rovaniemi art museum during November and January 2011-2012. Our research is related to experimental workshops called Northern Villagers which were directed for children between 4 and 12 years. In these workshops the methods of drama education were applied. The instructors of the workshops participated in drama training which is unique for the time being an was held at the side of the exhibition. They used the methods of the training in the workshops.

We gathered interviews from four museum and drama professionals who had affected the exhibition in whole and we call them instructors in the research. Also we interviewed two students who planned and instructed the workshops among other students who we call executors and finally four children from 2 and 3 grades who were involved with the workshops as participants. We applied discourse analysis to the interviews and focused on the matter of speech that our interviewees use when they talk about the methods of drama education, applying and experiencing them. Through these we examined the possible effects they may have in practice. Our matter of research is descriptive.

In the speech of instructors the good sides of applying drama were emphasized considering experience, learning and individual development. In addition the process of becoming an instructor was considered. The executors spoke about the lack of poise to perform through applied drama and that the experience as a workshop instructor grows after each time. For the participants the best experiences were using senses and working collaboratively, relating the action to previous memories and the action that was rewarding.

Through our interpretation we divided the essential meanings that were given to applying methods in drama education to three categories: speech about an educator with selfknowledge, speech about the relationship between free willing and instructed action and speech about desirable way participants should behave. In the interpretation is underlined the contradictions between the methods of drama education and their applying into practices. According to our research workshops that apply drama need time and proper preliminary work to be meaningful to both the workshop instructors and participants. Otherwise applying drama can be left disconnected and without a purpose.