Kittilän lapinkylän maisemissa: videoteos menneestä ajasta nykypäivän näyttelytilaan
Kohonen, Tommi (2014)
Kohonen, Tommi
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201405271218

Tiivistelmä
Vuosina 2011–2013 toteutui Lapin yliopiston ja Kittilän Levillä sijaitsevan matkailuyrityksen Samiland-projekti. Soveltavan kuvataiteen opiskelijoista koostuvan tutkimustiimin tavoitteena oli tuoda taiteen kautta teoksia matkailukohteessa olevaan saamelaisten historiaa käsittelevään näyttelytilaan. Yhteistyön tavoitteena oli kehittää matkailuelinkeinon toimintaa ja tuotteen sisältöä soveltavan taiteen kautta. Projektissa soveltava taide määrittyi tutkimuksen, toiminnan prosessin ja teosten kautta.
Yksi näyttelyn teoksista oli tekemäni videoteos Kittilän Lapinkylän ajan maisemaa, josta muotoutui myös Pro gradu -tutkielmani taiteellinen osa. Tutkimustehtävänäni oli kehittämistutkimuksen avulla visuaalisesti havainnollistaa menneen metsäsaamelaisen kulttuurin elinympäristöä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui kuvaamisen, teoksen tekemisen ja teorian vuorovaikutuksesta. Prosessin aikana tutkin, kuinka representoida ja visualisoida kulttuuria ja sen elinympäristöä sekä kuinka välittää sisällöllinen viesti visuaalisin keinoin. Tutkielma ja produkti tarkastelevat, mitkä tekijät vaikuttivat luonnossa taiteen tekemisen prosessiin sekä maiseman valokuvallistamiseen. Teos on siis matkailukontekstiin sijoittuva kulttuurin representaatio soveltavan taiteen avulla.
Tutkimus vahvisti käsityksiäni mahdollisuudesta tulkita teokseen maiseman kokemusta sekä paikan henkeä. Moniulotteisen teoriatiedon mukanaolo auttoi tulkitsemista sekä oman prosessini ymmärtämistä - valokuvaamista, kohteen kuvallistamista ja sisällön luomista videoteokseen.

Kokoelmat
- Pro gradut [4086]