Veturinkuljettajia ohjausvaunussa ; junan ohjausvaunun käytettävyyden ja ergonomian suunnittelu
Lehtikangas, Joel (2012)
There are no files associated with this item.
Lehtikangas, Joel
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on saada kokonaisvaltainen kuva sekä lisätä tietoa että ymmärrystä tekijöistä, jotka vaikuttavat junan ohjausvaunun käytettävyyden ja ergonomian suunnitteluun muotoilun näkökulmasta. Erityisesti pyritään selvittämään käyttäjien ja käyttäjäkeskeisyyden roolia junan ohjausvaunun suunnittelussa. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan kirjallisuuskatsauksen ja empirian avulla.
Kirjallisuuskatsauksessa tutkimusongelmaa lähestytään tuotekehitysprosessissa käyttäjien erilaisia rooleja tarkastelemalla sekä perehtymällä enemmän käytettävyyteen että ergonomiaan. Kirjallisuuskatsaus on tutkimuksen teoreettinen perusta ja viitekehys toimivat perustana suunniteltaessa toista, empiiristä osaa. Empiirinen osa koostuu käyttäjille tehdystä ryhmähaastattelusta sekä osallistuvasta passiivisesta havainnoinnista. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä.
Empiirisen tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempien aihealueeseen liittyvien tutkimuksien tuloksia. Toisaalta tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä käyttäjien roolin merkityksestä sekä käyttäjäkeskeisen suunnittelun tarpeellisuudesta. Empiirisen tutkimuksen tulosten perusteella käyttäjät todella tietävät, mitä he suunniteltavalta tuotteelta haluavat. Tuotekehityksen aikana on erityisen tärkeä määritellä, kuinka suuressa roolissa käyttäjät lopulta ovat. Tutkimuksen loppuosa käsittelee konseptointia, jossa hyödynnetään tutkimuksen tuloksia. Tutkimus osoittaa, että käyttäjien merkitystä ei voi liikaa korostaa tuotekehitysprojektissa, koska suunnittelijan on mahdotonta asettua täydellisesti käyttäjän asemaan.

Kokoelmat
- Pro gradut [4088]