Palvelumuotoilijan haasteet - ikääntyneiden osallistumiseen vaikuttavat tekijät yhteissuunnittelutyöpajassa case: ikääntyneet ihmiset omien palvelujen ja toimintaympäristöjen suunnittelijoina yhteissuunnittelutyöpajassa Kolarin palvelutalolla
Ruotsalainen, Hanna (2012)
Ruotsalainen, Hanna
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201211271265

Tiivistelmä
Väestön ikääntyminen on yksi läntisen maailman megatrendeistä. Käynnissä olevan
ikäkehityksen myötä ikääntyville suunnattujen hyvinvointipalvelujen merkitys kasvaa.
Tämän takia eri palveluissa on turvattava ikääntyneiden asiakkaiden mahdollisuus
osallistua ja vaikuttaa palvelujen laadun kehittämiseen. Tutkimusaiheen taustalla on
Ikäehyt- hanke ja sen toimintaperiaatteet ja tavoitteet.
Työn päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat merkittävimmät palvelumuotoilun
menetelmiin kuulumattomat tekijät ikääntyneen ihmisen osallistumisessa tai osallistumattomuudessa
yhteissuunnittelutilanteissa ikääntyneiden toimintaympäristöjä ja
palveluita suunniteltaessa. Lisäksi tutkimus kuvailee lyhyesti ikäihmisten palvelutarvetta,
palveluiden nykytilaa ja määrittää aineiston perusteella palvelumuotoilua
yleisesti, sen yhteissuunnitteluperiaatteita noudattavia suunnittelukäytäntöjä ja
yhteissuunnitteluun liittyvää ammattiosaamista. Näitä asioita lähestytään
kirjallisuuden, internetlähteiden ja jo tehtyjen tutkimusten pohjalta.
Jotta päätavoite saavutettiin, tutkimuksessa havainnoitiin yhteissuunnittelutyöpajoja
Kolarin palvelutalolla. Havainnointina käytettiin suoraa havainnointia, videointia ja
ääninauhoitusta. Lisäksi tukea havainnoille haettiin työpajaan osallistuneille
ikääntyneille tehdyn kyselyn avulla. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus.
Aineisto on analysoitu käyttäen sekä kuvailevaa analyysiä että sisällönanalyysiä.
Työstä ja sen tuloksista käy ilmi, että palvelumuotoilijan työ on haastavaa ja vaatii
monenlaista osaamista. Yhteissuunnittelutyöpajoja suunnitellessaan palvelumuotoilijan
on otettava huomioon, että ikäihmisen osallistumiseen yhteissuunnittelutyöpajassa
vaikuttavat työskentely-ympäristöstä johtuvat tekijät, työpajan ohjauksesta
johtuvat tekijät, muut osallistujat ja ikääntyneen yksilölliset ominaisuudet. Jatkossa
tästä pro-gradusta saatua tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa ikääntyville
kohdennettuja yhteissuunnittelutyöpajoja tai muita osallistavia tapahtumia. Ageing of population is a megatrend in western world. This means that
services for elderly people are more and more important in the future. We have to
secure that elderly people have an opportunity to participate designing their own
services and secure that they get services of good quality. This research is a part of
Ikäehyt project whose aim is to support elderly people life control and their welfare.
The main goal of this pro gradu thesis is to define, which are the most significant
factors (that not belongs to service design methods) for elderly people participation or
non-participation in co-design workshops. Additionally this research describes which
services elderly people need, their current service position and shortly about service
design and co-design. To find out these facts we use literature, internet and earlier
researches.
This research is a kvalitative case study. As methods were used observation, video
recording, voice recording and inquiry. Observation methods were used in co-design
workshops at Kolari sheltered home. As workshop participants were elderly people,
employees of sheltered home and town, other reference groups and service designer.
All workshop participants answered for inquiry. The material was analysing by
descriptive analysis and content analysis.
Results of the research find out that profession of service designer is challenging and
needs large scale of expertise. When designing co-design workshop, service designer
should consider few remarkable factors that affect to elderly person participation.
Service designer should pay attention that working environment, workshop directing,
other participants and elderly person individual features affect to their participation in
co-design workshop.
In the future the results of this Pro Gradu thesis can utilize

kohdennettuja yhteissuunnittelutyöpajoja tai muita osallistavia tapahtumia.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]