Alaistaitojen vaikutus uuden ammatillisen tiedon luomiseen
Kokko, Hannu (2011)
There are no files associated with this item.
Kokko, Hannu
Lapin yliopisto
2011
openAccess
Tiivistelmä
Tieto eri muodoissaan sekä sen käsittelyyn ja hallintaan liittyvät haasteet ovat arkea tämän päivän yhteiskunnassa. Nopeasti kehittyvässä ja muuttuvassa yhteiskunnassa myös tieto muuttuu ja vanhenee varsin nopeasti. Työelämään liittyvät organisaatiot eivät pääse yhtään helpommalla, koska myös osa ammatillisesta tiedosta vanhenee varsin nopeasti, ja vaatii jatkuvaa päivittämistä pysyäkseen ajan tasalla. Pro gradu- tutkielmani tavoitteena on selvittää alaistaitojen mahdollisia vaikutuksia uuden ammatillisen tiedon luomiseen organisaatiossa.
Tutkimus on empiirinen laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskuksen operatiivisen henkilöstön edustajilta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan tietoa ja ammatillista tietoa käsitteinä, sekä uuden tiedon luomista prosessina. Toisessa osassa määritellään alaistaitoja käsitteenä ja tarkastellaan alaistaitojen merkitystä yksilön ja organisaation näkökulmasta. Tutkimukseni perustuu kahteen eri tutkimusnäkökulmaan, jo olemassa olevaa teoriaa vahvistavaan sekä uutta teoriaa luovaan. Näin ollen haastatteluaineisto on analysoitu sekä teorialähtöisen (abduktiivisen) että aineistolähtöisen (induktiivisen) päättelyn kautta.
Tutkimustulosten mukaan uuden ammatillisen tiedon luominen näyttäytyy varsin pitkälti teoreettisen viitekehyksen mukaisesti. Tutkimus näin ollen vahvistaa jo olemassa olevaa teoriaa uuden tiedon luomisprosessista. Toisaalta tutkimus luo uutta teoriaa vahvistamalla sen, että alaistaidoilla on vaikutusta uuden ammatillisen tiedon luomiseen organisaatiossa. Lisäksi tutkimuksesta nousee esiin myös muita seikkoja, jotka osoittavat alaistaidoilla olevan myös välillisiä vaikutuksia organisaation toimintaan.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]