Keskijohtajan psykologiset sopimukset organisaation muutostilanteessa - Case Oulun yliopisto

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia psykologisia sopimuksia keskijohtajat muodostavat organisaation muutostilanteessa sekä ylemmän johdon että alaistensa kanssa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää miten muutokset organisaatiossa ovat vaikuttaneet keskijohtajien psykologisiin sopimuksiin.

Tutkimuksen pääasiallisena teoreettisena viitekehyksenä on psykologisten sopimusten teoria. Tutkimus on laadullinen ja se on toteutettu teemahaastatteluna, jossa on haastateltu kahdeksaa kohdeorganisaation keskijohtajaa. Tutkimukseni kohdeorganisaatio, Oulun yliopisto, kuten kaikki muutkin Suomen yliopistot, ovat merkittävien muutosten kohteena. Yliopistouudistusten yhteydessä on akateemisen johtajuuden merkitystä korostettu. Yliopistojen ylempi johto edellyttää keskijohtajilta hyviä esimiestaitoja ja asetettujen strategisten tavoitteiden määrätietoista toteuttamista sekä resurssien rationaalista käyttöä. Alaiset odottavat esimieheltä oikeudenmukaista kohtelua, tavoitteiden asettamista ja realistisia aikatauluja

Tutkimuksen tuloksena on, että suhteessa alaisiinsa keskijohtajien psykologiset sopimukset ovat hyötyperustaisia, eli transaktionaalisia. Transaktionaaliset sopimukset perustuvat vaihtosuhteen arvoon ja molemminpuoliseen hyötyyn, tarkoituksenmukaisuusnäkökulmat ovat vahvasti esillä. Sitoudutaan ammatilliseen kehittymiseen ja uraorientaatio on hallitseva. Suhteessa ylempään johtoon keskijohtajien psykologiset sopimukset ovat muuttumassa relationaalisista, eli elinikäisistä, vakaista sopimuksista hybrideihin eli tasapainotettujen sopimusten suuntaan. Hybrideissä sopimuksissa korostuu yhteisen edun tavoittelu ja suoritusvaatimukset sekä sopimusehtojen uudelleenneuvottelun mahdollisuus.

Merkittävä tutkimustulos on myös se, että yliopiston keskijohtajien akateeminen professio aiheuttaa keskijohtajille kaksoisroolin, mikä saa aikaan kilpailevan psykologisen sopimuksen suhteessa työnantajaan. Akateeminen professio tuo mukanaan tietynlaista autonomiaa keskijohtajien organisaatiokäyttäytymiseen. Akateeminen professio haastaa psykologisten sopimusten teorian. Siinä muodossa, missä teoriaa on nykykirjallisuudessa kuvattu, se ei ole tutkimukseni kontekstissa täysin käyttökelpoinen. Tuloksista voi nähdä, että yliopistoissa tulisi tavoitella yhteistä käsitystä siitä, millaista osaamista ja resursseja akateeminen johtaminen ja toisaalta hallinnollinen johtaminen tarvitsevat.