Luovan tutkimustyön johtamisen teoriat
Peltoniemi, Juha (2014)
Peltoniemi, Juha
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201406231314

Tiivistelmä
Tarkastelen ihmisten johtamista käsitteleviä teorioita. Käytän aineistonani julkaistuja empiirisiä ja teoreettisia tutkimuksia. Koostan näistä erityisesti luovia tutkimus- ja kehityshankkeita koskevaa motivaatioperäistä johtajuusteoriaa.
Yksilö voi toimia sisäperäisen kiinnostuksen ja nautinnon tai ulkoperäisen päämäärän tai uhan motivoimana. Itsemääräytymisteorian mukaan ulkoperäiset motivaatiot muodostavat jatkumon niiden sisäistämisen suhteen. Evoluutiopsykologian motiivit edistivät henkiinjäämistä ja suvunjatkamista kivikaudella. Yksilöt voivat tilanteen ja persoonallisuuksien pohjalta toimia kilpailu- tai yhteistyösuuntautuneen strategian mukaan.
Yhteisöä hyödyttävä luova työ lähtee vahvasta sisäperäisestä sekä sisäistetystä ulkoperäisestä motivaatiosta. Sisäperäisen motivaation ylläpito sekä ulkoperäisen motivaation sisäistäminen edellyttävät autonomiaa. Ulkoinen kontrolli sekä suoritusperustaiset palkkiot tuhoavat luontaisen kiinnostuksen synnyttämän sisäperäisen motivaation tehtävään. Uhat ja vaarat tuottavat negatiivisia emootioita, jotka rajoittavat huomion uhan torjuntaan. Käsky, kyttäys, painostus ja menetyksen pelko estävät luovaa ajattelua. Epäoikeudenmukainen kohtelu estää identifioitumista ja romahduttaa työmotivaation.
Johtaja vaikuttaa työntekijöihin näiden motivaation kautta. Saadakseen sitoutumista ja luovia tuloksia johtajan tulee tunnistaa työntekijän luontaiset halut, arvot, estot ja kyvyt sekä sovittaa työtehtävät näiden mukaiseksi. Suunnatakseen luovan työn työyhteisön tavoitteisiin johtajan tulee edesauttaa yhteisön arvojen integroitumista osaksi työntekijän identiteettiä. Johtajan tulee huolehtia työrauhasta ja psykologisesta turvallisuudesta, osoittaa kiinnostusta, antaa tunnustusta, rohkaista luovuuteen ja tukea ideointia vuorokuuntelulla.
Yksinkertaiset ongelmat ratkeavat useimmin tehokkaimmin yksittäisen luovan yksilön työnä. Monimutkaisemmat ongelmat vaativat useasta erilaisesta osaajasta koostetun tiimin luovaa yhteistyötä. Tiimin johtamisen onnistumista ennustaa tiiminvetäjän asiaosaaminen ja yhteensopivuus tiimin arvojen kanssa. Jäsenten identifioituminen tiimiin ja yhteisiin tavoitteisiin edesauttaa tuottavaa yhteistyötä. Luova projekti hyötyy jäsenistä, jotka kokevat sekä sisäperäistä että identifioitua ulkoperäistä motivaatiota ja pystyvät vaihtelemaan riippumattoman ja toisista riippuvan itsenäkemyksen välillä.

Kokoelmat
- Pro gradut [4121]