Huoltajan oikeusasema lastensuojelutarpeen selvityksessä
Tyvitalo, Jenni (2010)
Tyvitalo, Jenni
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201203131051

Tiivistelmä
Lastensuojelun asiakkuus alkaa viranomaisen päätöksestä tehdä lastensuojelutarpeen selvitys tai joissain tilanteissa kyseeseen tulee myös kiireellinen interventio perheen elämään. Lastensuojelun tarkoituksena lapsen oikeuksien turvaaminen ja siis asiakkaana on lapsi. Kuitenkin lastensuojelussa puututaan aina konkreettisella tasolla perheen elämään. Lastensuojelun vaikutukset ulottuvat erityisesti huoltajan oikeuksiin, mikä edellyttää myös huoltajan oikeusaseman erillistä tarkastelua lastensuojelutoimenpiteissä. Huoltajan oikeuksien esiin nostaminen sekä näiden oikeuksien tarkasteleminen systemaattisesti edellyttää, että myös huoltaja nähdään lastensuojelussa lapsen kanssa rinnakkaisessa asiakkuudessa. Työn tutkimusmetodina on lainoppi. Tutkimuksessa tarkastellaan viranomaisen toimivaltaa säänteleviä normeja lastensuojelutarpeen selvittämisessä. Tutkimuksessa tuodaan esille millä tavoin ja millä edellytyksillä viranomaisella on oikeus tehdä lastensuojelutarpeen selvitys. Viranomaisen toimivaltaa määrittää erityisesti lapsen oikeuksien turvaaminen ja lapsen edun toteuttaminen. Lapsen etu on käsitteenä kuitenkin abstrakti, eikä siksi ole sellaisenaan riittävä oikeudellinen argumentti.
Tutkimuksessa tuodaan esille lapsen edun oikeudellista sisältöä ja sen merkitystä osana viranomaisen toimivaltaa.
Tutkimuksessa tuodaan esille viranomaisen toimivallan pohjalta, millä tavoin huoltajan oikeusasemaan konkreettisesti lastensuojelutarpeen selvityksessä puututaan. Erityistä näkökulmaa huoltajan oikeusasemaan antavat perus- ja ihmisoikeudet, joista on myös muotoutunut viranomaisen harkintavaltaa rajoittavia oikeudellisia periaatteita. Lastensuojelutarpeen selvityksessä on otettava huomioon myös huoltajalle laissa turvattu oikeus lapsen huoltoon. Lastensuojelutarpeen selvitys on luoteeltaan tosiasiallista julkisen vallan käyttöä, mistä johtuen huoltajan oikeusaseman tarkastelussa korostuvat erityisesti viranomaisen harkintavaltaa rajoittavat oikeudelliset periaatteet. Viranomaisella on velvollisuus tehdä lastensuojelutarpeen selvitys. Joissain tapauksissa lastensuojelutarpeen selvitys voi olla aiheetonta, ja ikävien seurausten välttämiseksi viranomaisen tulee kiinnittää huomio toimivallan laajuuden arviointiin. Tutkimuksessa tuodaan esille huoltajan eri oikeuksin saamaa painoarvoa. Tässä näkökulmassa tarkastellaan myös tapauskohtaisia tekijöitä lastensuojelutarpeen selvityksessä. Viranomaisen toimivalta ja huoltajan oikeusasema tulee olla keskinäisessä tasapainossa, joka reaalisesti muotoutuu lapsen edun arvioinnin perusteella

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4588]