Vajaakykyisen potilaan itsemääräämisoikeus hoidosta päätettäessä

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vajaakykyisen potilaan itsemääräämisoikeutta. Päätavoitteena on selvittää, minkä merkityksen lainsäädäntö antaa vajaakykyisen potilaan omalle tahdolle päätettäessä hänen hoitamisestaan. Kysymystä lähestytään potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen ja potilaan suojelemisen tarpeen näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan vajaakykyisen potilaan hoitosuostumuskelpoisuutta, potilaan puolesta päättävän henkilötahon toimivaltaa sekä lääkärin asemaa potilaan edun asiantuntijana. Tutkielmassa tarkastellaan erikseen alaikäisten potilaiden, kehitysvammaisten potilaiden, mielenterveyden häiriöstä kärsivien potilaiden sekä ikääntyneiden potilaiden asemaa. Tutkimusmenetelmänä käytetään oikeusdogmaattista eli lainopillista tarkastelutapaa.

Potilaan itsemääräämisoikeuden täysimääräinen toteutuminen tulee olla lähtökohtana myös vajaakykyisiä potilaita hoidettaessa. Heidän itsemääräämisoikeutensa ei kuitenkaan ole rajoittamaton. Vajaakykyiset potilaat tarvitsevat usein suojelua oman etunsa vastaisilta päätöksiltä, joita he voivat ymmärtämättömyyttään tehdä. Lääkintäoikeuden läheisyyteen sijoittuvilla oikeudenaloilla, kuten holhousoikeudessa ja sopimusoikeudessa, vaikuttavat heikomman yksilön suojelemiseen tähtäävät oikeudelliset periaatteet. Nämä samat periaatteet soveltuvat myös vajaakykyisten potilaiden itsemääräämisoikeuden tarkasteluun. Vajaakykyisiä potilaita hoidettaessa pyritään itsemääräämisen periaatteen ja heikomman yksilön suojelua koskevan periaatteen väliseen tasapainoon. Itsemääräämisoikeutta voidaan rajoittaa vain sen verran kuin potilaan etu välttämättä vaatii.

Potilaan itsemääräämisoikeuden kannalta keskeisimmät oikeusnormit ovat potilaslain 6-9 §:t. Lain mukaan potilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuminen edellyttää potilaan tai tämän edustajan suostumusta. Aina kun potilaan tahdonmuodostuskyky riittää harkitun suostumuksen antamiseen, suostumusta pyydetään häneltä itseltään. Hoitosuostumuskelpoisuuden riittävyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon hoitotoimenpiteen luonne. Mitä merkittävämmästä hoitotoimenpiteestä on kysymys sitä tiukemmat kriteerit potilaan tahdonmuodostuskyvylle tulee asettaa. Kun lääkäri arvioi potilaan hoitosuostumuskelpoisuuden riittämättömäksi, suostumusta pyydetään potilaan edustajalta. Potilaan edustajan tehtävänä on välittää vajaakykyisen potilaan tahto lääkärille. Potilas, joka kykenee päättämään hoidostaan, voi kieltäytyä kaikesta ehdotetusta hoidosta. Vajaakykyisen potilaan edustajan toimivaltaa on katsottu tarpeelliseksi rajoittaa siten, ettei se voi kieltää potilaan hengen tai terveyden kannalta välttämättömän hoidon antamista.