Vanhuksiin kohdistettavat pakko- ja rajoitustoimenpiteet laitoshoidossa

Abstract

Tutkielma tarkastelee vanhuksiin kohdistettavia pakko- ja rajoitustoimenpiteitä ja niiden edellytyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämässä laitoshoidossa. Pakko- ja rajoitustoimenpiteet puuttuvat vanhuksen perusoikeuksiin, kuten henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja vapauteen. Vanhustenhuollossa pakon käyttöä ei ole säännelty, minkä vuoksi perusoikeuksiin puuttuvat rajoitukset toteutetaan ilman laissa säädettyä toimivaltaa ja ilman tarkempaa sääntelyä niiden käytön edellytyksistä tai rajoituksista. Pakon käyttö on katsottu somaattisessa hoidossa sallituksi silloin, kun se on välttämätöntä potilaan hoidon ja hoivan turvaamiseksi. Rajoitustoimenpiteisiin voidaan joutua turvautumaan myös silloin, kun vanhus on vaaraksi itselleen tai muille. Tutkielman tavoitteena on luoda katsaus vanhuksen oikeudelliseen asemaan laitoshoidossa sekä tuoda esiin niitä haasteita, joita lakiaukkotilanne muodostaa perusoikeuksiin puuttuvien rajoitustoimenpiteiden suhteen.

Perus- ja ihmisoikeudet muodostavat tutkielman teoreettisen perustan, joka saa vahvaa tukea myös sosiaali- ja lääkintäoikeuden yleisistä opeista ja periaatteista. Rajoitustoimenpiteissä korostuvat eri intressien, periaatteiden ja perusoikeuksien kollisiotilanteet, jotka ratkaistaan lainopin mukaisesti punninnan avulla. Tutkielmassa tarkastellaan perusoikeusrajoituksia sekä vanhuksiin kohdistettavien pakko- ja rajoitustoimenpiteiden taustalla vaikuttavien periaatteiden välistä punnintaa. Tutkielman lopussa esitellään kokoavasti premissejä, joihin vanhuksien perusoikeusrajoitukset kiinnittyvät sekä lähitulevaisuuden näkymiä sosiaali- ja terveydenhuollon muuttuvassa kentässä, erityisesti ajankohtaisen lainsäädäntömuutoksen kautta.