Yksilöä koskevien tietojen vaihto onnettomuustutkintaan liittyvässä viranomaistoiminnassa
Myllyniemi, Satu (2013)
There are no files associated with this item.
Myllyniemi, Satu
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201305171130

Tiivistelmä
Tässä julkisoikeuden, tarkemmin hallinto-oikeuden, alaan lukeutuvassa tutkielmassa tarkastellaan viranomaisten tietojen vaihdon edellytyksiä onnettomuustutkinnassa. Tutkimusmenetelmänä käytetään lainoppia.
Onnettomuus, onnettomuuden vaaratilanne tai muu poikkeuksellinen tapahtuma vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta, jolloin eri viranomaiset joutuvat reagoimaan tapahtumiin lainsäädännössä määriteltyjen kriteerien täytyttyä. Pelastustoimiin osallistuu tarpeen mukaan eri viranomaisia. Lisäksi poliisi ja turvallisuusperustein onnettomuuksia tutkivat viranomaistahot aloittavat omat tutkintansa tapahtumista. Viranomaistahojen tehtävien taustalla vaikuttaa julkiselle vallalle asetettu perusoikeudellinen velvoite turvata
perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassa.
Pelastustoimissa ja onnettomuuksia tutkiessaan eri viranomaiset toimivat yhteistyössä, johon sisältyy tarvittavissa määrin yksilöä koskevien salassa pidettävien tietojen vaihtoa. Tässä tutkimuksessa hahmotetaan oikeudentilaa, joka säätelee viranomaisten yhteistyöstä ja yksilöä koskevien salassa pidettävien tietojen vaihtamisesta. Yksilöllä on perustuslaillinen oikeus yksityiselämän suojaan, jota rajoitetaan silloin, kun häntä koskevia salassa pidettäviä tietoja hankitaan, luovutetaan tai käsitellään muutoin. Rajoitukselle on tällöin oltava erityisen painava syy, jonka perusteet ovat johdettavissa perusoikeustasolle.
Poliisilla ja turvallisuusperusteista onnettomuustutkintaa suorittavilla on yhteisen turvallisuuden parantamisen intressin lisäksi myös erityisiä intressejä saada yksilöä koskevia tietoja. Intressien taustalla vaikuttavat tutkintojen tavoite-erot. Poliisin tulee ylläpitää oikeusjärjestystä ja selvittää, aiheutuuko onnettomuudesta oikeudellisia vastuita. Turvallisuusperusteisen onnettomuustutkinnan tavoitteena on ainoastaan onnettomuuden turvallisuuteen liittyvien seikkojen selvittäminen.
Tutkimuksen johtopäätös on, että turvallisuusperusteisessa onnettomuustutkinnassa yksilöä koskevien tietojen saannille tai luovutukselle ei ole olemassa yksiselitteistä tulkintaa. Salassa pidettävän tiedon hankkimisessa ja luovutuksessa on käytettävä tietojen tarpeellisuus- ja välttämättömyysharkinnan lisäksi intressivertailua. Lisäksi salassa pidettävien tietojen käsittelyssä tulee ottaa huomioon koko perusoikeusjärjestelmä ja perusoikeuksien rajoittamisedellytykset. Yksilöä koskevien tietojen vaihdon edellytyksiä on harkittava jokaisen salassa pidettävän tiedon osalta erikseen. Harkintaa ohjaavat lisäksi yleiset hallintooikeudelliset
periaatteet.

Kokoelmat
- Pro gradut [4086]