Inhimillinen turvallisuus biopoliittisena hallinnan teknologiana Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kontekstissa

Abstract

Pro gradu -tutkielmani käsittelee inhimillistä turvallisuutta biopoliittisena hallinnan teknologiana Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kontekstissa. Olen tutkinut miten inhimillistä turvallisuutta tuotetaan osaksi EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, miten inhimillinen turvallisuus toimii eli miten hallinta konstruoidaan osaksi EU-politiikkaa sekä millaisia strategisia päämääriä ja ideologisia seurauksia inhimillisen turvallisuuden politiikalla EU-kontekstissa voi olla.

Teoreettisena viitekehyksenä käytän postmodernistista biopolitiikan teoriaa, jota täydennän Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen idealla. Inhimillinen turvallisuus on biopoliittinen hallinnan teknologia, jolla turvallisuuden sisäisten ja ulkoisten aspektien sekä eri politiikkalohkojen välisiä rajapintoja hämärretään. Täten laajentunut turvallisuuskäsitys palvelee biovallan turvallisuuspoliittisia tavoitteita. Lisäksi kosmopoliittisessa, inhimillisen turvallisuuden diskurssissa korostetaan intervention merkitystä kansainvälisten suhteiden käytäntönä. Interventioiden legitimoinnissa hyödynnetään poikkeustilanteen problematiikkaa. Tutkielmani metodi on kriittinen diskurssianalyysi, jota käytän väljänä tutkielman tekoa ohjaavana menetelmänä korostaen poliittisen puheen funktionaalisuutta sekä sosiaalista ja materiaalista todellisuutta rakentavaa luonnetta. Aineisto koostuu pääosin EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisista dokumenteista.

EU uusintaa inhimillisen turvallisuuden politiikkaa, koska se palvelee unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittisia tavoitteita. EU-kontekstissa inhimillisen turvallisuuden politiikkaa tuotetaan rakentamalla uhkakuvia sekä painottamalla unionin vastuuta globaalista turvallisuudesta. Politiikkaa perustellaan myös moraalilla, laillisuusteemalla sekä ”valistuneella” oman edun tavoittelulla. Hallinta konstruoidaan nostamalla ihmiset politiikan keskiöön sekä hämärtämällä kehityksen ja turvallisuuden välistä rajalinjaa. Interventio näyttäytyy valtioiden ja kansakuntien ”uudelleen rakentamisena”, mikä korostaa kriisinhallinnan biopoliittista luonnetta. Politiikan strategisena päämääränä on hallita EU:n ulkopuolista, anarkista tilaa, joka muodostaa kansainvälisten suhteiden poikkeuksen. Politiikan ideologinen seuraus on epätasa-arvoisen sosiaalisen järjestyksen ja hallinnan perinteen vahvistuminen kansainvälisissä suhteissa. Tämä ei ole kuitenkaan EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan julkilausuttu tavoite, vaan pikemminkin syntyneen asetelman seurausta ja täten rakenteellinen kysymys.