Rocktähden karnevalistinen työ: diskurssianalyysi Ozzy Osbournen kiertue-elämästä
Soukka, Satu (2012)
There are no files associated with this item.
Soukka, Satu
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Tiivistelmä
Kiertue koostuu esiintymisistä ja liikkumisesta esiintymispaikkojen välillä. Kiertueen muoto vaihtelee. Alueellisesti voidaan liikkua lähialueella, maan rajojen sisällä, maanosassa tai ympäri maailman. Kiertueen pituus on riippuvainen ennalta sovittujen esiintymisten määrästä. Kiertue on enimmäkseen musiikkiteollisuuden organisoimaa
toimintaa, mutta esiintyvä artisti voi toimia myös harrastelijapohjalta. Olipa kyseessä sivutuloja hankkiva musiikinharrastaja tai työhönsä omistautuva kokopäivätoiminen muusikko, kiertue on esiintyvän artistin työtä.
Aiempi tutkimus on hahmotellut esiintymistä ja liikkumistakin, mutta kiertuetta ei ole tarkasteltu kokonaisuutena. Tutkimuksessani yhdistyvät näkemykset matkailututkimuksesta, työn tutkimuksesta sekä rocksosiologiasta. Tutkimuskohteeni on rocktähden liikkuvan kiertue-elämän arki ja pyhä karnevalistisena työnä. Kiertueella ollaan
eli mennään jonnekin, jossa vietetään aikaa ja josta palataan kotiin kiertueen päätyttyä. Tutkimustehtävässäni vastaan kysymykseen millainen kuva kiertueesta rakentuu rocktähden elämästä kertovissa teksteissä.
Aineistoni koostuu elämäkertakirjallisuudesta ja musiikkilehtiartikkeleista keräämistäni tekstikappaleista, joissa puhutaan kiertueesta. Käsittelen aineistoani mediatekstinä. Analyysimetodini on sosiaaliseen konstruktionismiin nojaava diskurssianalyysi, jossa kiinnitän huomiota konteksteihin, subjektipositioihin sekä metaforiin.
Kiertuetyö on karnevalistinen elämäntapa rinnakkaistodellisuudessa. Karnevalismi on esillä esiintymisessä ja liikkumisessa kollektiivisena hurmostilana, mitä luovat vuorovaikutus sekä ”sex, drugs & rock’n’roll”. Kiertueen arki näyttäytyy rutiiniteoissa maailmassa, jossa yksityisen ja julkisen rajat hämärtyvät. Jatkuvuus ja liminaalisuus kääntävät kiertuetyön elämäntavaksi rinnakkaistodellisuudessa.
Tutkimukseni on teoreettinen avaus kiertuetyön tarkasteluun, jonka avulla täydennän musiikkiteollisuuden työnkuvaa artistin työstä sekä tuon ajatuksen liikkuvasta työstä matkailutyön piiriin.

Kokoelmat
- Pro gradut [4089]