Kittilän ihmiset ry eettisenä matkailukonseptina
Seitamo, Paula (2013)
Seitamo, Paula
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201303141047

Tiivistelmä
Tutkimuskohteeni on Kittilän ihmiset ry:n toiminta, jonka väitän edustavan eettistä matkailukonseptia. Kittilän ihmiset ry on maaliskuussa 2009 perustettu yhdistys, jonka
tarkoituksena on järjestää kittiläläisille ikäihmisille virkistyslomia Levin matkailukeskuksessa. Lomien osallistujille matkat, majoitus, ruokailut ja ohjelma ovat ilmaisia. Lomat järjestetään pääsääntöisesti matkailusesongin ulkopuolisena aikana. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan jäsenmaksutuotoilla ja lahjoituksilla, ja merkittävä tuki saadaan vapaaehtoisena talkootyönä.
Kittilän ihmiset ry:n kaltaista, vapaaehtoistyöhön perustuvaa ja muista matkailukonsepteista poikkeavaa matkailutoimintaa ei ole aiemmin tutkittu. Hahmotan Kittilän ihmiset ry:n toimintaa vapaaehtoistyönä, ja analysoin sitä matkailun etiikan viitekehyksen avulla, jossa Maussin lahjan käsite näyttelee keskeistä roolia. Tutkimukseni keskittyy selvittämään, millaisia eettisiä ulottuvuuksia Kittilän ihmiset ry:n toimintaan liittyy ja millä tavalla eettiseen matkailuun kuuluva kaikkien osapuolten hyötyminen toteutuu toiminnassa.
Tutkimukseni aineisto koostuu Kittilän ihmiset ry:n perustajan, lahjoittajan sekä kahden vapaaehtoistyöntekijän haastatteluista. Haastattelujeni analysointimetodina käytän diskurssianalyysia, jossa tukeudutaan konstruktionistiseen näkökulmaan. Diskurssianalyysi on kielen käytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimusta, jossa analysoidaan sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä.
Kittilän ihmiset ry:n toiminnan eettisiä ulottuvuuksia ovat sen altruistisuus, sitoutumattomuus esimerkiksi uskontoon tai politiikkaan ja tasa-arvoisuus. Yhdistyksen konseptiin pätee utilitarismin periaate: suurin määrä hyvää suurimmalle osalle ihmisiä. Kittilän ihmiset ry:n toiminnasta hyötyvät kaikki siihen osaa ottavat. Lahjan vastavuoroisuus ja vapaaehtoistyöhön kuuluva palkkio myös toteutuvat toiminnassa. Vapaaehtoistyöntekijät ja lahjoittajat saavat tekemästään työstä vastalahjaksi hyvää mieltä, merkitystä elämään, julkisuutta, hyvää imagoa ja pr:ää. Tutkimukseni yhteiskunnallinen tavoite on eettisen matkailun tuominen yhä suuremman ihmisjoukon tietoisuuteen. Kittilän ihmiset ry:n konsepti voi olla esimerkkinä muualla järjestettävälle, samantyyppiselle toiminnalle. Samanlaisella eettisellä konseptilla voi järjestää lomia myös muille kohderyhmille. Kittilän ihmiset ry:n toimintaa olisi mielenkiintoista tutkia eettisen matkailun viitekehyksen avulla myös lomille osallistuvien ikäihmisten näkökulmasta.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4515]