Parasta ennen Talvivaara?: mediakirjoituksien rakentama kuva Talvivaarasta ja pohdintoja sen seurauksista Vuokatin matkailulliselle imagolle
Kemppainen, Elina (2013)
Kemppainen, Elina
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201305241161

Tiivistelmä
Talvivaaran kaivos ja sen vaikutukset ovat olleet viime aikoina hyvin usein esillä median kirjoituksissa ja uutisissa. Kaivos sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Vuokatin matkailukeskuksesta.Vuokatin matkailukeskus on Suomen matkailukeskuksista ympärivuotisin. Sen suosio perustuu monipuoliseen tarjontaan. Talvivaaran kaivoksen toiminta on tuonut lähialueilleen epätoivottuja seurauksia, kuten hajuhaitat ja vesistöjen saastuminen. Vuokatin matkailukeskus on markkinoinut itseään jo 70 vuotta puhtaalla luonnolla. Kaivoksen haittavaikutuksien on pelätty vahingoittavan Vuokatin imagoa.
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia median rakentamaa kuvaa Talvivaarasta ja pohtia sen perusteella mahdollisia seurauksia Vuokatin matkailulliselle imagolle. Tutkimuksen osakysymyksiä olivat 1) millaisia merkityksiä median kirjoituksissa tuotetaan Talvivaaran kaivostoiminnasta, 2) millaisia yhteyksiä teksteissä tuotetaan kaivostoiminnan ja matkailun välille ja 3) miten yleisiä tuotetut merkitykset Talvivaarasta ja Vuokatista ovat? Kyseessä on laadullinen tutkimus, mutta määrällistä otetta tutkimukseen tuo yleisimpien merkityksien tutkiminen.
Tutkimuksen aineisto koostui 22 mediakirjoituksista, joista kaksi oli aikakausilehdistä, yksi YLE Kainuun Internet-sivuilta ja loput sanomalehdistä. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman kattavan kuvan antava aineisto, missä ei yhden lehden näkemys tulisi liian vahvaksi. Aineistoksi valittiin kaikista suurimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia Talvivaaran välillä, sillä tarkoitus oli tutkia kirjoituksia, jotka olisivat tavoittaneet mahdollisimman paljon lukijoita.Kirjoitukset olivat vuosilta 2008–2012. Osa aineiston kirjoituksista kertoi pelkästään Talvivaarasta, osa Vuokatista sekä Talvivaarasta ja yhdessä kirjoituksessa kirjoitettiin pelkästään Vuokatista. Aineisto on analysoitu diskurssianalyysia käyttäen. Diskurssianalyysille on ominaista tutkia sitä, miten tietyistä asioista puhutaan ja mitä merkityksiä puhetavoilla tuotetaan.
Analyysin pohjalta aineistosta rakentui kolme päädiskurssia, joilla merkityksellistettiin Talvivaaraa.Ne olivat ympäristö-, taloudelliset - ja luotettavuusdiskurssit. Ympäristödiskurssit liittyivät usein kaivoksen aiheuttamiin haittoihin ympäristölle. Diskurssien kautta rakentui kuva Talvivaarasta ympäristöntuhoajana. Taloudellisissa diskursseissa Talvivaara sai kaksi roolia. Se oli tärkeä tulonlähde, mutta myös toisten taloudellisen toiminnan häiritsijä. Luotettavuusdiskurssien kautta kritisoitiin Talvivaaran luotettavuutta ja turvallisuutta toimijana. Vuokatti sai kirjoituksissa tuhoista kärsivän osapuolen roolin. Mediassa rakennettu kuva Talvivaarasta epäluotettavana ja luontoa pilaavana toimijana, voi vaikuttaa ihmisten mielikuviin Vuokatin turvallisuudesta ja luonnosta. Vuokatissa matkailu perustuu hyvin pitkälti luontoon, joten luonnon puhtaudella on suuri merkitys. Mediassa esitetyt kaivoksen haittavaikutukset voivat vähentää matkailijoiden halukkuutta matkustaa Vuokattiin. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa kaivostoiminnan seurauksista matkailulliselle imagolle, yhden ongelmallisen suhteen muodossa. Tutkimus tuo hyödyllistä tietoa Talvivaarasta mediassa rakennetusta kuvasta ja suhteesta Vuokattiin. Tutkimuksen tuloksista on hyötyä Vuokatin matkailun markkinointivastaaville sekä myös muille matkailun ja kaivostoiminnan yhteensovittamisen kanssa kamppaileville tahoille.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4533]