Yöpuulla autiotuvassa: sosiokulttuurinen näkökulma eräretkeilijän uneen

Abstract

Tutkielmassa Yöpuulla autiotuvassa – sosiokulttuurinen näkökulma eräretkeilijän uneen tarkastelen eräretkeilijöiden unta ja nukkumista autiotuvissa sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella autiotupaa nukkumatilana ja tuoda esiin tapoja, joiden avulla eräretkeilijät järjestävät unta ja nukkumista autiotuvissa. Yhtenä tavoitteena on tuoda uusia näkökulmia autiotupien kehittämisestä käytyyn keskusteluun. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu eräretkeilijöiden autiotuvissa yöpymistä käsittelevistä verkkokeskusteluista, joita analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

Autiotuvissa nukutaan yksityistä unta sosiaalisen elämän keskellä. Koska tuvissa ei ole erillisiä nukkumatiloja, voi nukkumisen ohella tuvassa tapahtua myös muita samanaikaisia toimintoja. Jaetussa nukkumatilassa nukkujien toiveet ja odotukset eivät aina kohtaa, minkä vuoksi eräretkeilijät joutuvat tekemään nukkumisympäristöstään molemminpuolisia myönnytyksiä ottaakseen huomioon omat ja muiden mieltymykset. Autiotuvassa yöpyjän on joustettava yksityisyydestään ja omasta rauhastaan, minkä vuoksi moni retkeilijä valitsee retkeilyajankohdan, -kohteen ja -varusteet sen mukaan, että saa nauttia luonnosta etsimästään rauhasta ja hiljaisuudesta yksin. Jos tuvassa on jo muita majoittujia, saattavat eräretkeilijät jatkaa matkaa seuraavalle tuvalle tyhjän tuvan toivossa tai yöpyä mieluummin teltassa. Nukkuminen ahtaassa makuupussissa kovan alustan päällä edellyttää lisäksi arjesta poikkeavaa vartalon tekniikkaa, jonka omaksuminen voi vaatia totuttelua.

Autiotuvassa yöpyminen vaatii neuvottelua ja nukkumistapojen yhteensovittamista muiden yöpyjien kanssa. Tuvassa neuvotellaan sekä oikeudesta nukkua tuvassa että oikeudesta nukkua häiriöttä. Neuvotteluissa turvaudutaan ensisijaisesti autiotuvan sosiaaliseen etikettiin eli autiotupasääntöön, joka ohjaa myös yöpuulle asettumisen, yöpuulla olemisen ja yöpuulta lähtemisen rutiineja. Pääosa retkeilijöistä noudattaa länsimaisen nukkumiskulttuurin mukaista yöaikaan keskittyvää nukkumisrytmiä, jota ohjaa luonnon valo-pimeä –rytmi, sää ja aikataulut. Etenkin kesävaelluksilla retkeilijät omaksuvat arjesta poikkeavia nukkumisrytmejä, mutta talvella rytmiä joudutaan muuttamaan olosuhteiden pakosta. Erilaiset unirytmit voivat vaikeuttaa tuvassa yöpymistä.

Analyysini perusteella väitän, että autiotuvassa eräretkeilijän uneen vaikuttavat tuvan puitteiden sijaan ennen kaikkea muiden retkeilijöiden yöpymistavat. Autiotupien kehittämisessä huomiota tulisikin kiinnittää tupaohjeen tarkentamiseen ja siinä erityisesti unioikeuksien takaamiseen ja tupaelämän rauhoittamiseen nukkumista varten.