Ounasvaaran matkailullinen kehittäminen suunnittelun ja päätöksenteon asiakirjoissa
Jarkko, Annukka (2014)
Jarkko, Annukka
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201412111537

Tiivistelmä
Ounasvaara on metsä-, virkistys- ja matkailualue keskellä kaupunkia. Se on suosittu paikka niin paikallisten kuin matkailijoiden keskuudessa. Vuodesta 2006 alkaen on käyty keskustelua Ounasvaaran matkailullisesta kehittämisestä. Päätöksen alla on Ounasvaaran kaavamuutos, joka mahdollistaisi uutta matkailua palvelevaa rakentamista. Hanke on kuitenkin saanut osakseen paljon vastustusta, joka on myös hidastanut päätöksentekoprosessia. Ounasvaaran tulevaisuudelle ja kehitykselle on erityisen tärkeää, että matkailuun liittyvä suunnittelu ja päätöksenteko tehdään tehokkaasti, niin että vastaavilta ristiriitatilanteilta säästyttäisiin tulevaisuudessa.
Alueellista ja maankäytöllistä matkailusuunnittelua ja -politiikkaa koskevassa kansainvälisessä kirjallisuudessa kasvava kiinnostus on kohdistunut varsinkin kestävää kehitystä ja yhteistyöhön perustuvaa suunnittelua kohtaan. Lisäksi tutkimuksia on tehty paljon suunnitteluun ja päätöksentekoon liittyvistä konflikteista ja matkailun vaikutuksista yhteisöön. Aiheita on tutkittu varsinkin yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten näkökulmasta, mutta hallitusten ja päättäjien rooli on jäänyt vähemmälle tarkastelulle. Enemmän tarkastelua kaipaa myös yleisen edun käsite matkailusuunnittelussa ja -politiikassa sekä teoreettisissa keskusteluissa.
Tarkastelen tutkielmassani yleisen edun rakentumista Ounasvaaran matkailulliseen kehitykseen liittyvissä matkailusuunnittelua ja -politiikkaa edustavissa päätöksenteon asiakirjoissa. Aineistonani ovat julkiset asiakirjat, koska näistä asiakirjoista erottuu päättäjien ja suunnittelijoiden ääni. Aineisto koostuu vuoden 2013–2014 Rovaniemen kaupungin eri toimielimien Ounasvaaran matkailullista kehittämistä käsitelleitä kokouksia koskevista pöytäkirjoista sekä Ounasvaaran alueesta tehdyistä kirjallisista suunnitelmista ja selvityksistä. Analyysimenetelmänä käytän diskurssianalyysiä.
Tutkimuksessani huomasin, kuinka yleinen etu ei ilmene selvästi virallisissa asiakirjoissa. Sitä ei ole pyritty määrittelemään mitenkään. Kuitenkin asiakirjoista on mahdollista löytää erilaisia näkökulmia yleiseen etuun. Uusliberalistinen näkökulma oli vahvin asiakirjoissa esiintyvä näkökulma; se painottaa ennen kaikkea taloudellisia kriteerejä. Paikalliset jäävät asiakirjoissa ja yleisen edun määrittelyssä usein syrjään.
Yleisen edun käsite ja sen arviointi kaipaa lisätutkimusta, joka auttaisi matkailusuunnittelu ja -päätöksentekoa parantamalla sen prosessin läpinäkyvyyttä. Päättäjien roolin ymmärtäminen yleisen edun määrittelijänä voi auttaa tulevaisuuden matkailusuunnittelua ja matkailun kehittämistä, jossa pitää ottaa huomioon yhteisön erilaiset edut.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4533]