Häpeän päivät, pelon yöt : lapsen elämää juovan vanhemman kanssa aikuisena kirjoitetun tarinan välittämänä
Kurvinen, Anne. (2010)
There are no files associated with this item.
Kurvinen, Anne.
Lapin yliopisto
2010
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksessani annan äänen aikuisille ihmisille, jotka muistelevat lapsuuttaan juovan vanhemman kanssa. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä alkoholiperheen lasten elämästä. Tarkastelen lapsen näkökulmasta vanhempien juomisen vaikutuksia lapsen elämään. Kuvaan lapsuuden kokemuksia elämästä juovan vanhemman kanssa aikuisena kirjoitetun omaelämäkerronnallisen tarinan kautta, millaista arkielämä on ollut juovan vanhemman kanssa ja millä keinoin lapsi on selviytynyt. Pohdin myös miten vanhempien alkoholinkäyttö lapsuudessa on vaikuttanut kirjoittajien suhtautumiseen alkoholiin ja alkoholinkäyttöön aikuisena.
Aineisto koostuu 47 omaelämäkerronnallisesta tarinasta. Kirjoittajien ikäjakauma oli 21-77 ikävuoden välillä, painottuen 1950- ja 1960-luvuilla syntyneisiin. Naisten kirjoittamia tarinoita juovasta isästä tai isäpuolesta oli 31, juovasta äidistä tai sijaisäidistä kolme, juovista vanhemmista yhdeksän ja juovasta isoveljestä yksi. Miehen kirjoittamia tarinoita juovasta isästä tai isäpuolesta oli kolme. Kokemuksista lapsuus- ja nuoruusvuosilta aikuisten tai omien vanhempien alkoholinkäytöstä kertoo tässä tutkimuksessa lähinnä naiset. Yleensä juova vanhempi on ollut isä. Tarinat on kerätty Kodin Kuvalehden ja Alkon Viisas vanhemmuus – Millaisen mallin annat lapselle? – ohjelman kirjoituskilpailussa. Tutkimukseni lähestymistapana on narratiivinen, laadullinen tutkimus. Aineiston analyysini on sekoitus teoria- ja aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tulkinnassa hyödynsin narratiivien analyysia.
Alkoholiperheen lapsen lapsuus lyhenee. Lapsi ottaa vastuuta ja kokee asioita jotka eivät kuulu lapsen kehityksen mukaiseen elämään. Lapsesta tulee perheen pikkuaikuinen. Tekemällä vanhemmille kuuluvia tehtäviä, lapsi hallitsee elämäänsä. Lapsi häpeää, pelkää ja pettyy vanhempiinsa. Lasta kohtaan ollaan väkivaltaisia. Identiteetin muodostaminen vaikeutuu, koska juova vanhempi on heikko roolimalli. Alkoholiperheen lapsen elämä on muutakin kuin vanhemman juomista. Elämä juovan vanhemman kanssa on lapselle normaalia, koska hän ei tiedä muunlaisesta elämästä. Lapsuutensa juovassa perheessä viettänyt aikuinen ei halua siirtää omilta vanhemmiltaan saamansa juomisen mallia itselleen eikä lapsilleen. Aikuisena lapsuutensa juovassa perheessä viettänyt käyttää alkoholia kohtuullisesti tai on raitis. Hän ei juo lasten seurassa humalaan saakka, jos juo ollenkaan. Hän on lasten seurassakin kohtuukäyttäjä.

Kokoelmat
- Pro gradut [4089]